Vaihtoelämä on räjähtäny käsiin. Maanantai otettiin vastaan koululle raahautuen ja NYC krapulasta kärsien. Neljän päivän tenttilukusuunnitelma karahti pahasti Manhattanille ja sen sijaan tyydyttiin neljään vetovoimaiseen maanantaiaamu tuntiin, jossa facebook näytteli pääosaa. Yritin raapustaa taas parhainta lottoriviä, mutta kuulin jonkun muun voittaneen. Lohdutin itteäni kuitenki hyppäämällä satulaan ja nautimalla syksyn väreistä sekä +25C lämmöstä. Tykkään tästä paikasta!
Tykkään myös NYC:stä. Keskiviikkona heitettiin reput autoon ja lähdettiin nauttimaan suurkaupungista. Ekaks yöks oltiin varattu Brooklynin halvin kerrossänky ja kun saavuttiin perille Jaana autto maalailemaan mustaan yöhön kuvia rotista, luteista ja muista samassa huoneessa nukkujista. Rahan vaihdettua omistajaa yliväsyneet vaihtarit könys omaan punkkaan ja yritti saada mielen levolle. Uni ei tullu mustassa huoneessa, jossa jokainen naapurisängystä kuuluva huokaus, kuorsaus ja liikahdus sai elämääkin isommat mittakaavat ja ihoa alko heti kutittamaan, vaikka kämppis oli vanonnu ettei meijän punkkaa ollu ilmiannettu BedBugsRegistryyn. Aamulla silmät revähti auki kun näkökenttään tuli pörröpäisiä surffipoikia, mutta vaihtarityttöjen huomion varasti kurniva vatsa ja silmät turpeina suunnaks otettiin söpö aamupalapaikka.
Seuraavat yöt meni Sohossa couchsurferin luona ja päivät kulu tutustuen toisiin couchsurffareihin, joiden kanssa käytiin kattelemassa niitä paikkoja, joiden olemassaolosta ei oltu oltu tietosia. En oo varmaan ainut, joka ei lakkaa ihmettelemästä ton suurkaupungin suuruutta tai niitä ihmeellisyyksiä, mitä sillä on tarjottavana. Aina jää jotain näkemättä eikä koskaan voi nähä kaikkea. Mutta ei huolta, liput seuraavaa reissua varten on jo taskussa! Seuraavaa lomaa odottaessa on raapusteltava peukalo verillä esseitä ja nautittava säälittävän pienistä vapauden hetkistä tehden itelle tärkeitä juttuja.
Eilen sunnuntaina meitä oli vastassa keltaseks muuttunu pihapuu ja melkein täyskuu. Tänään meitä oli vastassa mies ison puhaltimen kanssa ja kauniit lehdet hävis isoihin pusseihin meidän reisien vispatessa vauhtia renkaisiin ja paniikin myöhästymisestä nousevan kurkkuun. Elämä on räjähtäny niin pahasti käsiin ettei täällä enää nykyään edes pysytä aikataulussa ja riman alittamisesta on tullu arkea, välillä jopa kilpailua. Kilpailua käydään myös edelleen ajan kanssa. Nyt kun vaihtariporukoiden ovet on vihdoin potkittu auki sitä haluais hummata ihmisten kanssa koulunkäynnin sijaan.
Koska hummailu on vieny aikaa myös bloggailulta, en kerenny kertoa omasta Amerikan puolikkaasta. Se juostiin kukonlaulun aikaan Rochesterin downtownissa. Vastassa oli trikoita, mikrosortseja ja valkosia lenkkareita silmänkantamattomiin kansallishymnin paukahtaessa soimaan. Suomalainen tyyty venyttelemään jenkkien silmien kostuessa ja käden noustessa rinnalle. Pyssyn paukahteassa hengitys huurus ja ensimmäiset askeleet otettiin Amerikan isoimman lipun alla, josta matka jatku kanaalin varrelta pieniä katuja pitkin takasin downtowniin. Katujen varret oli täynnä ilosia, kannustavia ja lehmänkelloja paukuttavia katsojia eikä juoksu olis voinu kulkea huonosti. Jalan ylittäessä maaliviivan vastassa oli bagelit, kaakaot, pizzat ja hedelmät. Kyllä amerikkalaiset tietää, mikä palauttaa parhaiten!
Jotta huominen 12-tuntinen harjottelupäivä ei olis ylivoimanen, alkaa vaihdossa oleva valmistautumaan tiedottomaan tilaan, hyvää yötä
A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti