Budapestin elämää kuvina

                                                                      Äänestyspäivä

 Ensimmäinen sightseeing tour!

 Bp:n Palatsi

 Marketti ja parhaiten hedelmien etsiminen

Apartment, sweet apartment!

Rakastan (ajoittain) vaihtarielämää! Aurinko on vihdoin saavuttanut Budapestin, sulattanu tiet ja myös Lonyay utcan kakkoskerroksen kaksikon jäätyneet jäsenet. Toisinsanoen lämpö hellii, mutta pääasiassa vain siis kaduilla. Koska alettiin nähdä painajaisia kaasulaskuista ja saatiin pienimuotoisia paniikkituntemuksia tulevasta kaasulaskusta, vedettiin kaasuhanat kiinni. Nyt ollaan saatu kuulla kaasun pöhinää ainoastaan suihkun yhteydessä ja muutoin meijät voi bongata kämpän tuoleilta peittoihin kääriytyneinä. Lämpimiä reissuja odotellessa! 

Meidän ensimmäinen harjottelu eli psykiatrinen osasto on nyt takanapäin. Ensimmäiset kauhun hetket koettiin jo ovista sisään astuessa kun vastassa oli pelkkää valkosta tiiltä ja porraskuilu oli vedetty itsemurhaa yrittäviä varten täyteen verkkoja. Oon edelleen sitä mieltä, että ne jotka ei ollu jo valmiiks masentuneita tai hulluja muuttu sellasiks siellä ollessa.

Nyt ollaan Unkarin parhaimmassa sairaalassa harjottelussa ja ensimmäisen päivän voi tiivistää yhteen sanaan: hajut. Osaston käytävällä lemus sairaala eli sairaudet ja niiden hoitaminen eikä aamulla juotu yliannostus kofeiinia auttanu vaan tärisytti tätä harjottelijaa entistä enemmän. Pahanolon aallot löi yli tasasin väliajoin ja just kun luulin saaneeni yliotteen päästiin asiaan. Unkari ja etenkin unkarin sairaalat on tupakoitsijan paratiiseja. Mentiin koko kuuden hengen possujonossa osastonhoitajaa seuraten keskikäytävällä sijaitsevaan tupakkohuoneeseen ja mun olemattomat veren happimolekyylit muutti huutonsa jo karjunnaks. Kalvennu naama alko menettää pisamien lisäks myös luomet eikä jalat kantanu ellei ottanu tukevaa otetta käytävänkaiteesta ja samalla nojannu reippaasti seinää vasten. Loppupäivä haistiin stögikseltä ja päätös olla vetämättä syöpätikkaria vahvistu entisestään. 

Elämä Budapestissä on kuitenkin hajuista huolimatta erittäin mukavaa! Päivät täyttyy arjesta ja iloista, ihmisistä ja nauravista naamoista sekä itselle tärkeistä asioista. Liian usein tuntuu ettei aika riitä ja ajoittain on liian monta juttua menossa, mutta sehän kuuluu tähän vaiheeseen. Kotona Suomessa sitten rauhotutaan! Nyt on lähdettävä jatkamaan sosiaalista elämää,

            A

Uusi paikka, uudet tavat

Tiedättekö sen tunteen kun uuteen paikkaan päästessä yrittää vähä niinku soluttautua joukkoon ja epäonnistuu pahasti? Oltiin Jaanan kanssa perinteisellä vapaapäiväkävelyllä ja uuden huumassa en kiinnittäny huomioo mihinkää muuhun kun edessä, sivuilla ja takana oleviin näyteikkunoihin kun se tapahtu. Yhtäkkiä mun tasapaino lähti heittelee ja edessä kulkenu jalka lähti vetää vimmatulla nopeudella eteenpäin: koiran paskaa sileellä katukivella! Tapahtumapaikka oli aukio ja lopputuloksena molemmat kengät täynnä haisevaa sulamatonta jätettä. Hetken ajan kaiku vastas karjuntaan ja alko raivoisa veden etsintä kuivien katujen päältä. Sitä löyty jään muodossa ja lattea sai mennä nauttimaan ilman hajuhaittoja.

Soluttautumisessa on kuitenki paljon haittoja. Loppujen lopuks pipo vinossa kulkeva ja metrokarttaa kädessä puristava punaposkinen tyttö ei varmaan paljoa tarvii saadakseen turisti-leiman otsaan. Vielä kun kuvaan lisää toisinaan pöyristyksestä auki valahtaneen suun ja "sorry, I don't speak Hungarian"-lausahdukset peli on jo niin pelattu. Toisinaan herään tilanteissa, joissa toivoisin syntyneeni suomalais-unkarilaiseen perheeseen. Ymmärtäisin vihasen taksikuskin huutamat solvaukset trikookinttusen perään tai lukujännityksestä punehtuneiden kasvojen aiheuttamaa sekaannusta junavaunussa, jonka tuloksena lämpö vedettiin nollaan ja loppumatka istuttiin takki päällä. Toisinsanoen välillä sapettaa kun oma puna vaan syvenee poskilla paikallisten hyväntahtosesti naureskellessa eikä itellä oo käryäkään mistä puhutaan. Sillon oon tyydyttävä hymyilemään niin, että takahampaatkin näkyy ja jatkettava matkaa vaikkei edelleenkään ymmärrä.

Viikonlopuks väännettiin kämpän lämmöt nollaan ja lähdettiin Jaanan kanssa eri poluille. Pääsyin Szegediin Veeran vieraaks siskonpedille ja kuuntelemaan uusimmat jutut ja keksimään lisää. Rentouduttiin kylpylässä ja nautiskeltiin suomalaisesta saunasta kylmyyden keskellä. Täällä talven ongelmaks on muodostunu se ettei tätä kylmyyttä yksinkertasesti pysty toleroimaan. Koska omassa kämpässä jo vessassa käynti tuntuu eloonjäämisteistelulta omien mukavuusalueiden paukkuessa rikki lämpösen ihon ottaessa kosketusta muovireunoihin, oon tullu siihen tulokseen ettei tää Unkarin talvi oo mun juttu. Jos jo sisällä joutuu palella niin miten käy ulkona? Tällä hetkellä nokan päästä valuu touhutippa ja kroppa alkaa olemaan jo ikijäässä junassa hikoilusta huolimatta, lähen vääntämään kaasut nyt maksimiin ja makaamaan siihen huudeille hakemaan lämpöä, viszontlátásra!

Budapest !

Istuin junassa ja luin mamman ostamaa opaskirjaa. Lopussa annettiin ohjeita Budapestiin matkaajille: pidä rahoista huoli, älä kulje yksin tyttönä pimeällä ja varmista taksin luotettavuus ennen kyytiin hyppäämistä. Tapahtui Budapestin kentällä: Akka oli edessä hakkaavan repun ja takana roikkuvan rinkan litistämänä, yritti hengittää ja samalla puskee pyörälaatikkoa eteenpäin lattiaa pitkin. Samalla pää kääntyili 360 astetta ja katse etti halvinta matkustustapaa kahdelle vielä hengittävälle matkalaiselle ja yhdelle elottomalle Riklu-poikakaveripyörälle. Bisnesvainuinen unkarilaismies bongas tyttöjen ahdistuneisuuden tai vaan punottavat kasvot ja läähättävän kielen manailusanojen joukosta ja ryhty hieromaan kauppoja. Kohta istuttiin Jaanan kanssa isossa pakussa pahvilaatikon melkein hyväillessä takana istuvan Akan poskea ja katse etsi kuumeisesti jotain taxi-stickerin tapasta siitä ikkunasta. Ei löytyny. Tyttöjen tapaan hihitytti muttei toinen meistä voinu siltikään olla alkamatta maalailee pahimpia kuvia seinille, entä jos se vie meidät jonnekin jeeraan ja joudutaan ryöstetyks? Ei jouduttu onneks, koska siinä paniikissa tuskin olis Akan taidot riittäny pumppaamaan ilmaa pyörän kumeihin riittävällä nopeudella saatika vuoden pyöräilystä tauottaneet jalat jaksanu sitkuttaa ympyrää tarpeeks kiihkeetä tahtia.

Kun rinkat oli lentäny lattialle tyttöjen mukana ja huojuvat jalat saatu taas allemme, otettiin suunnaks marketti ruoan toivossa. Kumilätkien läiskähtäessä kiinni selän takana edessä odotti sojottavia possun sorkkia ja lievä pakokauhu nous kurkkuun. Jatkettiin rohkeesti matkaa hedelmäosastolle ja valittiin parhaat päältä. Jokaisesta englantia puhuvasta myyjästä jakso olla kiitollinen ja puurohiutaleetkin löysi kärrystä paikkansa kolmen ihmisen avustuksen voimin.

Nyt istutaan Pestin kämpällä kaasukamiinan yrittäessä puskee lämpöö kylmiin sormiin ja varpaisiin. Rinkat on purettu, teemuki höyryää ja makkarissa untuvatäkit odottaa nukkujaansa. Feels good to be in Budapest!