Tiedättekö sen tunteen kun uuteen paikkaan päästessä yrittää vähä niinku soluttautua joukkoon ja epäonnistuu pahasti? Oltiin Jaanan kanssa perinteisellä vapaapäiväkävelyllä ja uuden huumassa en kiinnittäny huomioo mihinkää muuhun kun edessä, sivuilla ja takana oleviin näyteikkunoihin kun se tapahtu. Yhtäkkiä mun tasapaino lähti heittelee ja edessä kulkenu jalka lähti vetää vimmatulla nopeudella eteenpäin: koiran paskaa sileellä katukivella! Tapahtumapaikka oli aukio ja lopputuloksena molemmat kengät täynnä haisevaa sulamatonta jätettä. Hetken ajan kaiku vastas karjuntaan ja alko raivoisa veden etsintä kuivien katujen päältä. Sitä löyty jään muodossa ja lattea sai mennä nauttimaan ilman hajuhaittoja.
Soluttautumisessa on kuitenki paljon haittoja. Loppujen lopuks pipo vinossa kulkeva ja metrokarttaa kädessä puristava punaposkinen tyttö ei varmaan paljoa tarvii saadakseen turisti-leiman otsaan. Vielä kun kuvaan lisää toisinaan pöyristyksestä auki valahtaneen suun ja "sorry, I don't speak Hungarian"-lausahdukset peli on jo niin pelattu. Toisinaan herään tilanteissa, joissa toivoisin syntyneeni suomalais-unkarilaiseen perheeseen. Ymmärtäisin vihasen taksikuskin huutamat solvaukset trikookinttusen perään tai lukujännityksestä punehtuneiden kasvojen aiheuttamaa sekaannusta junavaunussa, jonka tuloksena lämpö vedettiin nollaan ja loppumatka istuttiin takki päällä. Toisinsanoen välillä sapettaa kun oma puna vaan syvenee poskilla paikallisten hyväntahtosesti naureskellessa eikä itellä oo käryäkään mistä puhutaan. Sillon oon tyydyttävä hymyilemään niin, että takahampaatkin näkyy ja jatkettava matkaa vaikkei edelleenkään ymmärrä.
Viikonlopuks väännettiin kämpän lämmöt nollaan ja lähdettiin Jaanan kanssa eri poluille. Pääsyin Szegediin Veeran vieraaks siskonpedille ja kuuntelemaan uusimmat jutut ja keksimään lisää. Rentouduttiin kylpylässä ja nautiskeltiin suomalaisesta saunasta kylmyyden keskellä. Täällä talven ongelmaks on muodostunu se ettei tätä kylmyyttä yksinkertasesti pysty toleroimaan. Koska omassa kämpässä jo vessassa käynti tuntuu eloonjäämisteistelulta omien mukavuusalueiden paukkuessa rikki lämpösen ihon ottaessa kosketusta muovireunoihin, oon tullu siihen tulokseen ettei tää Unkarin talvi oo mun juttu. Jos jo sisällä joutuu palella niin miten käy ulkona? Tällä hetkellä nokan päästä valuu touhutippa ja kroppa alkaa olemaan jo ikijäässä junassa hikoilusta huolimatta, lähen vääntämään kaasut nyt maksimiin ja makaamaan siihen huudeille hakemaan lämpöä, viszontlátásra!
