Tein tanaan loydon Manhattanin kadulta: irtokarkkeja!! Nyt paalla on karkkikooma eli turpea vatsa ja kurkussa epamielyttava tunne ylosnousevasta sokerimassasta. Taa on vissiin asia, jonka opettelemiseen mulla menee loppuika. Sama toistuu mita luultavammin maanantaina eli kotiintulon aikaan, kyllahan taa kooma kahessa paivassa ehtiikin hyvin laskeutua.
Tanaan on sitten viimenen ilta ja huipentuma tan vaihdon aikana. Paiva kulutettiin peeaana katuja pitkin, ikkunoita kuolaten ja vikat pennoset latteen laittaen. Kaytiin kiertaa couchsurferi Chrisin kanssa viimesia must see-paikkoja nenat valuen kunnes tuuli rupes tuntumaan niin jaatavalta, etta paettiin sisatiloihin. Seuraavaks olis luvassa syominki isolla porukalla kun kamppis-Jaana perheenjasenineen liittyy seuraan.
Laukut alkaa olemaan vaadituissa kiloissa, kasimatkatavarat totuttuun tapaan pulleina ja olkapaan repivissa painoissa eli kyllahan taalta aletaan olemaan nyt oikeesti lahdossa. Hypataan huomenna keltaseen tilataksiin porukalla ja hurautetaan kentalle. Siihen loppunee tama 7 ja puolen kuukauden NY vaihto, reilun vuoden paasta toiveena tulla noutamaan todistus ja tekemaan reissu tuttuihin maisemiin. Kyyti on luvassa Helsinki-Vantaalta, muutenhan sinne jaatais viettamaan joulutkin koska saastaminen ei koskaan oo ollu tan Akan hyveita. Nahdaanpa siis ylihuomenna ja niita, joita ei ehdi nahda niin rauhallista joulua!
lauantai 17. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
Rochesterin viimeiset yöt
Mistä huomaa paikan muuttuneen kodiksi? Siitä kun viimesinä öinä keikkuvilla patjoilla maatessa pattereiden nipsuvat äänet tai junan torvensoitot ei enää häiritse, tutut lenkkeilijät tulee vastaan, aamuapalan voi nauttia omassa lempparipaikassa tai naapureille voi mennä kylään. Ei kuitenkaa alakerrassa oleville naapureille, joiden sietokyvyn rajat on 7 ja ½ kuukauden aikana ylitetty kahdesti: Suomen voittaessa kultaa ja ystävien tullessa läksijäisiin. Sillon naapurin herra tuli kumealla äänellä huutamaan varotuksia, mutta unohti mainita ettei heidänkään kämppä paperiseinineen iltaisin aina ole se hiljaisuuden tyyssija kun rouva kirkuu riidanhaluisena ilmoille kaikki epäkohdat elämästään. Huutojen jälkeen ollaanki otettu aseeks maailman ystävällisimmät naapurit-taktiikan ja toivotaan koko kolmesta sydämestä, että tammikuussa kolmoskämpän vallottaa villi college-poppoo joka ei tunne sanaa hiljasuus tai nukkumaanmenoaika.
Elämän ongelmana alkaa olemaan ajan puute kun asioita on taasen priorisoitu löysällä ranteella. Laukkuun löyty lisää painoa, mutta tenttiin tarvittavat tiedot on vielä 2000 sivun joukossa ja matkalaukku on tyhjänä. Tästä ei kuitenkaa oteta ressiä vaan päivitetään blogia ja mietitään, jospa jo huomenna saisi imurin laulamaan ja kamat kasaan. Toisaalta, eikö just viimesinä hetkinä saa aikaan kaikista eniten kun joutuu tekemään kaikki high speedillä ja mielettömän motivaation ajamana?
Kävin eilen saksan professorin kutsumana kuuntelemassa vanhassa kynttilöiden valasemassa kirkossa kauneinta laulua pitkään aikaan. Kuuntelijat istu hiirenhiljaa paikoillaan ja katseli nuoria kaapuihin pukeutuneita opiskelijoita, jotka joka sunnuntai muutaman kuukauden ajan tulee esiintymään siihen kirkkoon. Viimenen sunnuntai-ilta Rochesterissa sai siis loistavan lopun! Ens sunnuntaina samaan aikaan istutaan jo Atlantin yllä, heitellään hyvästejä tälle paikalle ja näille ihmisille. Suomi, täältä tullaan!
Elämän ongelmana alkaa olemaan ajan puute kun asioita on taasen priorisoitu löysällä ranteella. Laukkuun löyty lisää painoa, mutta tenttiin tarvittavat tiedot on vielä 2000 sivun joukossa ja matkalaukku on tyhjänä. Tästä ei kuitenkaa oteta ressiä vaan päivitetään blogia ja mietitään, jospa jo huomenna saisi imurin laulamaan ja kamat kasaan. Toisaalta, eikö just viimesinä hetkinä saa aikaan kaikista eniten kun joutuu tekemään kaikki high speedillä ja mielettömän motivaation ajamana?
Kävin eilen saksan professorin kutsumana kuuntelemassa vanhassa kynttilöiden valasemassa kirkossa kauneinta laulua pitkään aikaan. Kuuntelijat istu hiirenhiljaa paikoillaan ja katseli nuoria kaapuihin pukeutuneita opiskelijoita, jotka joka sunnuntai muutaman kuukauden ajan tulee esiintymään siihen kirkkoon. Viimenen sunnuntai-ilta Rochesterissa sai siis loistavan lopun! Ens sunnuntaina samaan aikaan istutaan jo Atlantin yllä, heitellään hyvästejä tälle paikalle ja näille ihmisille. Suomi, täältä tullaan!
torstai 1. joulukuuta 2011
Final Countdown !
Ensimmäinen ja viimenen ruskea laatikko otti etumatkaa Suomeen muutamalla viikolla, vaatteiden omistaja seuraa pian perässä! Laskua pidetään joulukalentereilla, jotka sai seremoniallisen korkkauksen 25.11. Jo heti seuraavana aamuna kahvinkeittimelle raahautuessa kalentereiden luolta kuulu epätoivoista huutoa: jännityksestä tärisseet kädet pudotti kalliin ruskean papusen sohvan taakse pölyn sekaan! Mutta mitäpä ei tyttö suklaan vuoksi tekisi? Sohva sai yllättävät voimat allensa ja papunen pääsi sulamaan kämppiksen suuhun.
Kalentereiden lisäks on myös muita asioita, joista voi seurata tän kämpän valmiutta lähteä kotiin. Kuivamuonakaappi on alkanu tyhjentymään, jääkaappi ei enää pursua ja ensimmäinen matkalaukku on täyttyny puolilleen. Seiniä on riisuttu puoliks julisteista ja uutta tavaraa tulee kämppään tasasta tahtia. Siis vaatteita. Kenkiä. Kaulahuiveja. Hansikkaita. Kaikkea sitä, minkä voi täältä saada halvemmalla. Kaikista suurin kotiinvalmiuden määrittäjä on kuitenkin Nordean VisaElectron ja pian miinusta näyttävä saldo. Siinä vaiheessa ollaan toivottavasti jo Helsinki-Vantaan lentokentällä hyppäämässä maman ja papan auton kyytiin koska for real, junalippuun ei oo pennosta. Se pennonen ollaan saletista tuhlattu New York Cityn kahviloihin tai viimeseen pariin uusia kenkiä. Kaikki on kuitenki ollu tän kulutuksen arvosta, kuka nyt apurahoja alkais säästelemään?!
Seuraava reissu on alkanu näyttämään vihreintä valoa. Unkariin on lähtö 25.1.2012 ja kämppä lähellä koulua on hallussa. Kevät vietetään lämpimämmässä maassa kukkien keskellä ja vieraat otetaan mieluusti vastaan!
Oon kämppisten iloksi alottanu myös jouluradio.fi:n kuuntelun, glögin keittelyn ja eilen leivottiin ensimmäiset joulutorttuset amerikkalaisella luumuhillolla, jossa luumua oli 2% ja sokeria loput. Ajatuksen voimalla se maistu samalta ja torttuja uppos saletista yli sallitun rajan. Huomenna vietetään vaihtareiden ja muiden kesken multicultural x-mas dinneriä vierailemalla kolmessa eri kerhotalossa. Amerikkalaiseen tapaan koko toiminta pyörii ruoan ympärillä ja koska liian ostelun takia osa tästä kämpästä on makaroonidieetillä tälläset tapahtumat otetaan vastaan täyden mahan toivossa.
Tänään avasin myös viimeisen tyttöjen kirjottaman kirjeen. Kiitos te ihanat, aika on menny nopeesti! Niin nopeesti ettei täältä oo kaikki edes saanu vastausta. Mutta voitte olla varmoja ettei vastausta jää puuttumaan kun saavun oman maan kamaralle. Soittoa tulee! Nyt lähden kuitenki nauttimaan raikkaasta aurinkoisesta syysilmasta, vielä kun se on mahdollista.
Kalentereiden lisäks on myös muita asioita, joista voi seurata tän kämpän valmiutta lähteä kotiin. Kuivamuonakaappi on alkanu tyhjentymään, jääkaappi ei enää pursua ja ensimmäinen matkalaukku on täyttyny puolilleen. Seiniä on riisuttu puoliks julisteista ja uutta tavaraa tulee kämppään tasasta tahtia. Siis vaatteita. Kenkiä. Kaulahuiveja. Hansikkaita. Kaikkea sitä, minkä voi täältä saada halvemmalla. Kaikista suurin kotiinvalmiuden määrittäjä on kuitenkin Nordean VisaElectron ja pian miinusta näyttävä saldo. Siinä vaiheessa ollaan toivottavasti jo Helsinki-Vantaan lentokentällä hyppäämässä maman ja papan auton kyytiin koska for real, junalippuun ei oo pennosta. Se pennonen ollaan saletista tuhlattu New York Cityn kahviloihin tai viimeseen pariin uusia kenkiä. Kaikki on kuitenki ollu tän kulutuksen arvosta, kuka nyt apurahoja alkais säästelemään?!
Seuraava reissu on alkanu näyttämään vihreintä valoa. Unkariin on lähtö 25.1.2012 ja kämppä lähellä koulua on hallussa. Kevät vietetään lämpimämmässä maassa kukkien keskellä ja vieraat otetaan mieluusti vastaan!
Oon kämppisten iloksi alottanu myös jouluradio.fi:n kuuntelun, glögin keittelyn ja eilen leivottiin ensimmäiset joulutorttuset amerikkalaisella luumuhillolla, jossa luumua oli 2% ja sokeria loput. Ajatuksen voimalla se maistu samalta ja torttuja uppos saletista yli sallitun rajan. Huomenna vietetään vaihtareiden ja muiden kesken multicultural x-mas dinneriä vierailemalla kolmessa eri kerhotalossa. Amerikkalaiseen tapaan koko toiminta pyörii ruoan ympärillä ja koska liian ostelun takia osa tästä kämpästä on makaroonidieetillä tälläset tapahtumat otetaan vastaan täyden mahan toivossa.
Tänään avasin myös viimeisen tyttöjen kirjottaman kirjeen. Kiitos te ihanat, aika on menny nopeesti! Niin nopeesti ettei täältä oo kaikki edes saanu vastausta. Mutta voitte olla varmoja ettei vastausta jää puuttumaan kun saavun oman maan kamaralle. Soittoa tulee! Nyt lähden kuitenki nauttimaan raikkaasta aurinkoisesta syysilmasta, vielä kun se on mahdollista.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Jätettä ja tapaamisia
Ollaan alettu revitellä. Viime perjantaina polkastiin kotiin mittari vähintään kympissä ja alle minuutissa kämppä oli hiljentyny. Oli taas se viikon paras hetki: päiväunien aika. Vakiintuneisiin kuvioihin kuuluu, että ensimmäinen herääjä raahautuu keittiöön, laittaa lurputtavan kahvinkeittimen tappiin asti täyteen ja tömistelee suljetun oven taakse kähisemään ettei pidä nukkua liian pitkään. Viime perjantai oli erilainen. Kuvio oli selvä, mutta nyt kämppikset ponkas ylös yhtä aikaa koska edessä oli jotain jännittävää. Oli garbage plate ilta. Kellon näyttäessä tarpeeks ja mahan pitäessä yllä elämää vedettiin pipot silmille ja kakspyöräset alle. Hetki ja astuttiin amerikkalaisen snägärin sisälle. Haju poltti kurkussa asti ja silmiä kirveli, mutta edessä oli suuria päätöksiä. Millä side:lla ja mitä päälle. Kun ateriat oli saatu pahvirasioihin alko paluumatka, jonka ainoana pelkona oli kämppiksen rynäseminen ja arvokkaan rasvalastin sinkoutuminen kanaaliin. Selvittiin perille. Istuttiin alas ja vedettiin Rochesterin kuuluisat jäteastiat. Seuraavan tunnin aikana yritettiin ettiä sopivaa asentoa ja mietittiin suolitukoksen vaarallisuutta. Lauantaina Jaana luki, että NY on listannu garbage plate:n osavaltion rasvasimmaks ateriaks. No wonder why people get fat.
Ensimmäinen muuttolaatikko on pakattu. Kesävaatteet ja ballerinat aseteltiin siisteihin pinoihin ja teipattiin turvallisesti kiinni. Nyt se odottaa ystävällistä ystävää, joka heittäisi sen postiin ja Suomeen. Vaatekaappi näyttää tyhjältä ja ajatukset alkaa siirtymään meren taakse. Vielä on jäljellä 5 viikkoa Amerikan aikaa. Tentteihin lukiessa oon enemmän kun valmis tarttumaan XXL-laukkuun ja hyppäämään koneeseen, mutta vapaahetkinä mieli jarruttaa. 10 tunnin päästä mikään muu kun laskeutuva kone ei jarruta. Reissukassi nakataan olalle ja suunnaks otetaan NYC, jossa mama ja sisko odottaa. Hyvä aika sitten ne vastaanotti mailissa toivomuslistan, aamupalaks vedän saletista irtsareita ja haukkaan suklaata. No wonder why Akka gets fat.
Lähden nauttimaan kahden viikon lomasta ja lyhyistä yöunista, jatkoa seuraa..
Ensimmäinen muuttolaatikko on pakattu. Kesävaatteet ja ballerinat aseteltiin siisteihin pinoihin ja teipattiin turvallisesti kiinni. Nyt se odottaa ystävällistä ystävää, joka heittäisi sen postiin ja Suomeen. Vaatekaappi näyttää tyhjältä ja ajatukset alkaa siirtymään meren taakse. Vielä on jäljellä 5 viikkoa Amerikan aikaa. Tentteihin lukiessa oon enemmän kun valmis tarttumaan XXL-laukkuun ja hyppäämään koneeseen, mutta vapaahetkinä mieli jarruttaa. 10 tunnin päästä mikään muu kun laskeutuva kone ei jarruta. Reissukassi nakataan olalle ja suunnaks otetaan NYC, jossa mama ja sisko odottaa. Hyvä aika sitten ne vastaanotti mailissa toivomuslistan, aamupalaks vedän saletista irtsareita ja haukkaan suklaata. No wonder why Akka gets fat.
Lähden nauttimaan kahden viikon lomasta ja lyhyistä yöunista, jatkoa seuraa..
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Täällä eletään Halloweenia! Eilen vedettiin ysäri aerobic-ohjaajien kuteet niskaan ja jumppailtiin koulumatka, perillä oltiin sitten sopivissa lämmöissä eikö revähdyksiä päässy tapahtumaan. Koulu oli järjestäny äksöniä ja campus oli koristeltu kurpitsa teemalla. Suomalaiset ohjaajat sai myös vahvistusta Italiasta kun Alexandra päätti liittyä tiimiin ja tuoda vähän tummempaa väriä neonvärihaamujen keskelle.
Tän kämpän överit ei rajotu ainoastaan näin Halloweenin ajoille vaan ollaan saatu nauttia erilaisuudesta tasasin väliajoin. Viime viikonloppuna järjestettiin vaihtareille haikki, jonka suomalaiset ymmärsi hikoiluna. Hengitys huuruten kaahattiin lauantaiaamuna koululle, trikoot kiiltäen ja valkoset tennarit välkkyen. Aamukahvia hörpätessä se luiskahti väärään rööriin kun muut könys paikalle farkut ja saappaat jalassa. Hetken aikaa yritettiin Jaanan kanssa pitää matalaa profiilia ja piiloutua toistemme taakse, mutta heijastimilla varustetut trikoot nappas huomion samallalailla kun pimeessä juostessa. Päästiin kuitenki asian yli ja perille päästessä saatiin huomata, miten handyt ne oli rinnettä kiivetessä! Askeleen pituus ei jääny haarasaumasta kiinni tai hengitys ahistanu liian kireen vyötärönauhan takia. Osa farkkuilijoista teki myös ameriikkalaiset ja kapus rinteen ylös hissin voimin, Amerikassa on vapaus valita!
Viime viikon perjantaina käytiin myös kokemassa ensimmäinen Haunted Hayride. Istuttiin traktorin vetämään heinäkärryyn ja lähdettiin ajamaan keskelle metsää viini-istutuksien välistä. Paikat oli valittu pelottomina kärryn reunalta, joka osottautu Jaanan osalta ajoittain virheeks. Sysipimeetä polkua eteenpäin ajaessa polkujen reunamilta hyökkäili kammotuksia, joista kiitokseksi Akan kädet sai kouraisuja kiljahtelevalta kämppikseltä: maalla asuneena mun oletettiin olevan tottuneen pimeeseen (?). Palkinnoksi omasta rohkeudesta ostettiin kierroksen päätyttyä uppopaistettuja tän maan herkkuja ja maattiin levynä autossa valkosten jauhojen turvotessa sisällä.
Päästiin kokemaan myös tällä viikolla jotain sellasta, mikä ajaa meitä eteenpäin opiskeluissa. Onnellisen sattuman kautta saatiin pukea siniset kuteet päälle, asettaa suojus kasvojen eteen ja mennä seuraamaan avosydänleikkausta perus räkäosaston sijaan! Alkupelot omasta kaatumisesta melkein hengettömänä leikkaussalin lattialle hälveni kun kaikki energia meni tiiviiseen tuijottamiseen. Meille 160-senttisille oli varattu pienet jakkarat ja siinä me sitten Jaanan kanssa kuikittiin sydänkirurgin selittäessä mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Operaatio alko rintalastan sahauksella ja nyt myös tiedän, miltä ihmisen liha haisee poltettaessa. Kokemus oli uskomaton ja päivän ainoana pelkona oli ajatus omasta rysähdyksestä potilaan päälle meidän kahen yrittäessä hakee yhä vaan parempaa näkymää samalla yrittäen pysyä steriilin "seinän" likasella puolen. Onnistuttiin ja oltiin pelkkää hymyä loppupäivä!
Koulu on tavalliseen tapaan järjestäny paljon päänsärkyä ja vähästä unta, mutta huominen tentti tietää vapaustusta velvollisuuksista vähään aikaan. Päivät muuttuu liian nopeesti yöks ja viikonloput Rochesterissakin käy vähiin. Kahen viikon päästä oon sitten NYC:ssä nauttimassa kera maman ja siskon, unohtamatta luvattua irtsaripussia ja ruisleipää. Life is good!
Tän kämpän överit ei rajotu ainoastaan näin Halloweenin ajoille vaan ollaan saatu nauttia erilaisuudesta tasasin väliajoin. Viime viikonloppuna järjestettiin vaihtareille haikki, jonka suomalaiset ymmärsi hikoiluna. Hengitys huuruten kaahattiin lauantaiaamuna koululle, trikoot kiiltäen ja valkoset tennarit välkkyen. Aamukahvia hörpätessä se luiskahti väärään rööriin kun muut könys paikalle farkut ja saappaat jalassa. Hetken aikaa yritettiin Jaanan kanssa pitää matalaa profiilia ja piiloutua toistemme taakse, mutta heijastimilla varustetut trikoot nappas huomion samallalailla kun pimeessä juostessa. Päästiin kuitenki asian yli ja perille päästessä saatiin huomata, miten handyt ne oli rinnettä kiivetessä! Askeleen pituus ei jääny haarasaumasta kiinni tai hengitys ahistanu liian kireen vyötärönauhan takia. Osa farkkuilijoista teki myös ameriikkalaiset ja kapus rinteen ylös hissin voimin, Amerikassa on vapaus valita!
Viime viikon perjantaina käytiin myös kokemassa ensimmäinen Haunted Hayride. Istuttiin traktorin vetämään heinäkärryyn ja lähdettiin ajamaan keskelle metsää viini-istutuksien välistä. Paikat oli valittu pelottomina kärryn reunalta, joka osottautu Jaanan osalta ajoittain virheeks. Sysipimeetä polkua eteenpäin ajaessa polkujen reunamilta hyökkäili kammotuksia, joista kiitokseksi Akan kädet sai kouraisuja kiljahtelevalta kämppikseltä: maalla asuneena mun oletettiin olevan tottuneen pimeeseen (?). Palkinnoksi omasta rohkeudesta ostettiin kierroksen päätyttyä uppopaistettuja tän maan herkkuja ja maattiin levynä autossa valkosten jauhojen turvotessa sisällä.
Päästiin kokemaan myös tällä viikolla jotain sellasta, mikä ajaa meitä eteenpäin opiskeluissa. Onnellisen sattuman kautta saatiin pukea siniset kuteet päälle, asettaa suojus kasvojen eteen ja mennä seuraamaan avosydänleikkausta perus räkäosaston sijaan! Alkupelot omasta kaatumisesta melkein hengettömänä leikkaussalin lattialle hälveni kun kaikki energia meni tiiviiseen tuijottamiseen. Meille 160-senttisille oli varattu pienet jakkarat ja siinä me sitten Jaanan kanssa kuikittiin sydänkirurgin selittäessä mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Operaatio alko rintalastan sahauksella ja nyt myös tiedän, miltä ihmisen liha haisee poltettaessa. Kokemus oli uskomaton ja päivän ainoana pelkona oli ajatus omasta rysähdyksestä potilaan päälle meidän kahen yrittäessä hakee yhä vaan parempaa näkymää samalla yrittäen pysyä steriilin "seinän" likasella puolen. Onnistuttiin ja oltiin pelkkää hymyä loppupäivä!
Koulu on tavalliseen tapaan järjestäny paljon päänsärkyä ja vähästä unta, mutta huominen tentti tietää vapaustusta velvollisuuksista vähään aikaan. Päivät muuttuu liian nopeesti yöks ja viikonloput Rochesterissakin käy vähiin. Kahen viikon päästä oon sitten NYC:ssä nauttimassa kera maman ja siskon, unohtamatta luvattua irtsaripussia ja ruisleipää. Life is good!
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Pumpkin picking!
Oma kurpitsa löydetty!
Aina ei mee nallekarkit tasan.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Räjähdyksiä elämässä
Vaihtoelämä on räjähtäny käsiin. Maanantai otettiin vastaan koululle raahautuen ja NYC krapulasta kärsien. Neljän päivän tenttilukusuunnitelma karahti pahasti Manhattanille ja sen sijaan tyydyttiin neljään vetovoimaiseen maanantaiaamu tuntiin, jossa facebook näytteli pääosaa. Yritin raapustaa taas parhainta lottoriviä, mutta kuulin jonkun muun voittaneen. Lohdutin itteäni kuitenki hyppäämällä satulaan ja nautimalla syksyn väreistä sekä +25C lämmöstä. Tykkään tästä paikasta!
Tykkään myös NYC:stä. Keskiviikkona heitettiin reput autoon ja lähdettiin nauttimaan suurkaupungista. Ekaks yöks oltiin varattu Brooklynin halvin kerrossänky ja kun saavuttiin perille Jaana autto maalailemaan mustaan yöhön kuvia rotista, luteista ja muista samassa huoneessa nukkujista. Rahan vaihdettua omistajaa yliväsyneet vaihtarit könys omaan punkkaan ja yritti saada mielen levolle. Uni ei tullu mustassa huoneessa, jossa jokainen naapurisängystä kuuluva huokaus, kuorsaus ja liikahdus sai elämääkin isommat mittakaavat ja ihoa alko heti kutittamaan, vaikka kämppis oli vanonnu ettei meijän punkkaa ollu ilmiannettu BedBugsRegistryyn. Aamulla silmät revähti auki kun näkökenttään tuli pörröpäisiä surffipoikia, mutta vaihtarityttöjen huomion varasti kurniva vatsa ja silmät turpeina suunnaks otettiin söpö aamupalapaikka.
Seuraavat yöt meni Sohossa couchsurferin luona ja päivät kulu tutustuen toisiin couchsurffareihin, joiden kanssa käytiin kattelemassa niitä paikkoja, joiden olemassaolosta ei oltu oltu tietosia. En oo varmaan ainut, joka ei lakkaa ihmettelemästä ton suurkaupungin suuruutta tai niitä ihmeellisyyksiä, mitä sillä on tarjottavana. Aina jää jotain näkemättä eikä koskaan voi nähä kaikkea. Mutta ei huolta, liput seuraavaa reissua varten on jo taskussa! Seuraavaa lomaa odottaessa on raapusteltava peukalo verillä esseitä ja nautittava säälittävän pienistä vapauden hetkistä tehden itelle tärkeitä juttuja.
Eilen sunnuntaina meitä oli vastassa keltaseks muuttunu pihapuu ja melkein täyskuu. Tänään meitä oli vastassa mies ison puhaltimen kanssa ja kauniit lehdet hävis isoihin pusseihin meidän reisien vispatessa vauhtia renkaisiin ja paniikin myöhästymisestä nousevan kurkkuun. Elämä on räjähtäny niin pahasti käsiin ettei täällä enää nykyään edes pysytä aikataulussa ja riman alittamisesta on tullu arkea, välillä jopa kilpailua. Kilpailua käydään myös edelleen ajan kanssa. Nyt kun vaihtariporukoiden ovet on vihdoin potkittu auki sitä haluais hummata ihmisten kanssa koulunkäynnin sijaan.
Koska hummailu on vieny aikaa myös bloggailulta, en kerenny kertoa omasta Amerikan puolikkaasta. Se juostiin kukonlaulun aikaan Rochesterin downtownissa. Vastassa oli trikoita, mikrosortseja ja valkosia lenkkareita silmänkantamattomiin kansallishymnin paukahtaessa soimaan. Suomalainen tyyty venyttelemään jenkkien silmien kostuessa ja käden noustessa rinnalle. Pyssyn paukahteassa hengitys huurus ja ensimmäiset askeleet otettiin Amerikan isoimman lipun alla, josta matka jatku kanaalin varrelta pieniä katuja pitkin takasin downtowniin. Katujen varret oli täynnä ilosia, kannustavia ja lehmänkelloja paukuttavia katsojia eikä juoksu olis voinu kulkea huonosti. Jalan ylittäessä maaliviivan vastassa oli bagelit, kaakaot, pizzat ja hedelmät. Kyllä amerikkalaiset tietää, mikä palauttaa parhaiten!
Jotta huominen 12-tuntinen harjottelupäivä ei olis ylivoimanen, alkaa vaihdossa oleva valmistautumaan tiedottomaan tilaan, hyvää yötä
A
Tykkään myös NYC:stä. Keskiviikkona heitettiin reput autoon ja lähdettiin nauttimaan suurkaupungista. Ekaks yöks oltiin varattu Brooklynin halvin kerrossänky ja kun saavuttiin perille Jaana autto maalailemaan mustaan yöhön kuvia rotista, luteista ja muista samassa huoneessa nukkujista. Rahan vaihdettua omistajaa yliväsyneet vaihtarit könys omaan punkkaan ja yritti saada mielen levolle. Uni ei tullu mustassa huoneessa, jossa jokainen naapurisängystä kuuluva huokaus, kuorsaus ja liikahdus sai elämääkin isommat mittakaavat ja ihoa alko heti kutittamaan, vaikka kämppis oli vanonnu ettei meijän punkkaa ollu ilmiannettu BedBugsRegistryyn. Aamulla silmät revähti auki kun näkökenttään tuli pörröpäisiä surffipoikia, mutta vaihtarityttöjen huomion varasti kurniva vatsa ja silmät turpeina suunnaks otettiin söpö aamupalapaikka.
Seuraavat yöt meni Sohossa couchsurferin luona ja päivät kulu tutustuen toisiin couchsurffareihin, joiden kanssa käytiin kattelemassa niitä paikkoja, joiden olemassaolosta ei oltu oltu tietosia. En oo varmaan ainut, joka ei lakkaa ihmettelemästä ton suurkaupungin suuruutta tai niitä ihmeellisyyksiä, mitä sillä on tarjottavana. Aina jää jotain näkemättä eikä koskaan voi nähä kaikkea. Mutta ei huolta, liput seuraavaa reissua varten on jo taskussa! Seuraavaa lomaa odottaessa on raapusteltava peukalo verillä esseitä ja nautittava säälittävän pienistä vapauden hetkistä tehden itelle tärkeitä juttuja.
Eilen sunnuntaina meitä oli vastassa keltaseks muuttunu pihapuu ja melkein täyskuu. Tänään meitä oli vastassa mies ison puhaltimen kanssa ja kauniit lehdet hävis isoihin pusseihin meidän reisien vispatessa vauhtia renkaisiin ja paniikin myöhästymisestä nousevan kurkkuun. Elämä on räjähtäny niin pahasti käsiin ettei täällä enää nykyään edes pysytä aikataulussa ja riman alittamisesta on tullu arkea, välillä jopa kilpailua. Kilpailua käydään myös edelleen ajan kanssa. Nyt kun vaihtariporukoiden ovet on vihdoin potkittu auki sitä haluais hummata ihmisten kanssa koulunkäynnin sijaan.
Koska hummailu on vieny aikaa myös bloggailulta, en kerenny kertoa omasta Amerikan puolikkaasta. Se juostiin kukonlaulun aikaan Rochesterin downtownissa. Vastassa oli trikoita, mikrosortseja ja valkosia lenkkareita silmänkantamattomiin kansallishymnin paukahtaessa soimaan. Suomalainen tyyty venyttelemään jenkkien silmien kostuessa ja käden noustessa rinnalle. Pyssyn paukahteassa hengitys huurus ja ensimmäiset askeleet otettiin Amerikan isoimman lipun alla, josta matka jatku kanaalin varrelta pieniä katuja pitkin takasin downtowniin. Katujen varret oli täynnä ilosia, kannustavia ja lehmänkelloja paukuttavia katsojia eikä juoksu olis voinu kulkea huonosti. Jalan ylittäessä maaliviivan vastassa oli bagelit, kaakaot, pizzat ja hedelmät. Kyllä amerikkalaiset tietää, mikä palauttaa parhaiten!
Jotta huominen 12-tuntinen harjottelupäivä ei olis ylivoimanen, alkaa vaihdossa oleva valmistautumaan tiedottomaan tilaan, hyvää yötä
A
perjantai 23. syyskuuta 2011
Elämän vilahdukset
Siirtomaapuistokadulle kuuluu kummia. Huoneiden vaihdon jälkeen kämppikset on saanu ensivilaukset vilauttelijasta, joka kuoriutuu viimesen huoneen valloitajasta. Omasta tilasta huumaantuneena oon muutamaan otteeseen unohtanu lämästä huoneen oven kiinni koska olohuoneessa-asujana niihin ei olla totuttu ja onneton Jaana on saanu todistaa suihkuun hyppelijää varmaan jo turhan monta kertaa. Ehkä tämä hyväsydäminen kämppis ei ole nähny tarpeeks koska lupautu jatkamaan kämppissuhdetta vielä Unkarin ajan.
Huoneiden vaihtojen yhteydessä koettiin suuria tunteita. Kolmas kämppis oli eläny symbioosisuhteessa banaanikärpästen kanssa ja uuden asukin pyrkiessä sisälle kärpäset hullaantui hyppimään seinille koska tarjolla ei ollukaan samanlaista herkuttelua. Sen sijaan ne sai maistaa hyökkäystä nimeltä Raid ja huoneiden uudet asukit pehmens päätään seuraavat yöt kuolleiden kärpästen tuoksua nuuhkien. Nyt on kuitenki pahimmasta selvitty vaikka hedelmät on edelleen piilotettava ja toisinaan seiniin pieniä ruumiita hakattava.
Päätin tällä viikolla lämmöstä nauttien ja kesäkampeet päällä polkiessa etten aio antaa pääasian eli koulun haitata mun oleskelua. Tein tarkkoja laskelmia kesken keskiviikkosen iltaluennon ja suusta meinas päästä kimakka kirkasu kun pluslaskun summana oli 12. Kaksitoista viikonloppua. Nopeesti uusia laskelmia päässä tehden tajusin, että jos haluaa tehä kaikki listalla olevat ja listalla ei-olevat asiat niin on parasta laittaa tukka viuhumaan. Tukan viuhumista on ollut vaan hyvin vaikee toteuttaa viimeset illat koska oon alkanu haaveilla "eloa risukasalle" unelmasta. Viimesestä huoneesta voi siis vilahduksien lisäks löytää öljytyn letin ja pään täynnä hulluja unelmia vapaiden viikonloppujen varalle.
Mutta koska olin missanu posti-Paten käynnin tänään ja aion hakea maman ja papan lähettämän Suomipaketin heti aamusta, on parempi alkaa levitellä öljyjä letille ajoissa. Kuulin myös hetki sitten naapurihuoneen ihmettelevät inahdukset koska kello käy jo puoltayötä ja Akka on vielä hereillä. Jotta ei menis elämä aivan risaseks on tässäkin illassa oltava jokin roti. Good night,
-A
maanantai 12. syyskuuta 2011
Syksyä
Viikko sitten heräsin ropinaan ja koin ahdistuksen tunteita. Se oli täällä. Olin luullu olevani täysin valmistautunu ja maalaillu kauniita ajatuksia väreistä, kynttilöistä ja rauhottumisesta mun pilvilinnoihin. Yhtäkkiä huomasin vispaavani kouluun kangastossut märkinä, syystakki päällä, kädet kohmeessa ja tukka takana. Pyörän selästä hypättiin märkä satulan kuva persusta koristaen (kuinka paljon sadevettä se istuin voi itteensä imeä?) ja mieliala muistutti taivaan harmautta. Illalla laahustin kämpälle, sytytin olohuoneen ainoan lampun ja istuin alas. Ja päätin ryhdistäytyä heti paikalla. Vedin lenkkitossujen nauhat yhteen ja lähin ravaamaan sateen keskelle. Hengitin raikkaan kosteeta ilmaa ilman vaaraa törmätä muihin lenkkeilijöihin ja aloin päästämään irti ahdistuksen tunteesta syksyä kohtaan. Just kun olin ajatellu selviäni, joku muu ei selvinny mun norsumaisilta loikilta. Yritin pimeydestä huolimatta korjata mun askeleen laskeutumiskohtaa mustan möhkäleen liikahtaessa lähemmäs kohtaloaan. Annoin sille jopa lisäsekuntteja säikähtämällä ja hyppäämällä muutaman sentin, mutta turhaan. Sammakkoprinssi tuli tiensä päähän eikä oma rohkeus riittäny tuikkaamaan huulia lähelle sitä ja loppuilta meni murehtiessä omista tsäänseistä. Ne tais mennä siinä. Seuraavan yönä nähtiin unia kituavasta unelmien prinssistä jonka julma Akka jätti makaamaan pimeälle asfaltille.
Oma syksyfiilis parani vasta seuraavien aurinkoisten päivien ja uusien syksykuteiden myötä. Nyt Pittsfordin maisemasta voi bongata väriläiskän, joka etenee pyörällään virne naamalla ja toisinaan autoista piitaamatta tai omiin ajatuksiin hautautuneena. Kanaalin varrelle polkiessa ajatukset irtos hyvin nopeesti olennaiseen paljasrintasten yliopistopoikien juostessa vastaan. Pyöräilijällä meni täysin pasmat sekasin ja hätääntyneenä katse suuntautu kiinteesti tiehen kunnes alitajunta rupes huutamaan raivoavia käskyjä keskittyä olennaiseen. Niinpä, tilanne meni tietä tuijotellessa ja keskittyessä pitämään pyörä pois ojasta.
Viime viikonloppuna peruuntunutta Toronton reissua hyviteltiin menemällä kattomaan AirShowta eli pienkoneiden kieppumista taitavien pilottien käsissä. Viimeset lämpimät päivät yllätti ja paikalta poistuttiin lobsterina syömään wingsejä koska oltiin sentään Buffalossa. Päivän kruunas puhelinsoitti meren takaa ja suunnitelmat tulla ihastelemaan marraskuista New York Cityä. Se tietää lisää poissaoloja, mutta professorien luulis ymmärtävän eroahdistuksen äitiin ja siskoon ylittävän siedetyn rajan 7 kuukauden paukahtaessa rikki.
Syksy on tuonu muutoksia ja kasapäin lupauksia. Viikon päästä pääsen nauttimaan omasta huoneesta olohuoneen sijaan ja sen kunniaks aion käydä ostaa hajukynttilöitä. Niitähän poltetaan sitten päänsärkyyn asti ja kämppisten ainoana huolena onkin, että savustan itteni ulos omasta rauhasta. Kauan fiilistellyt klubit on vihdoin pyörähtäny käyntiin samoin kun erilaiset ilmaisurheilut aina plyometricistä joogaan. Kalenteriin yritetään saada mahtumaan koulun lisäks hikoilu, kahvittelu, ryhmäopiskelu (koska Annaleena Suomesta ei ymmärrä) ja erilaiset tapahtumat. Ens sunnuntain tapahtuma on laittaa tossua toisen eteen 21 km verran ilman suurempia tavotteita. Myös alakerran naapurit on liittyny fyysisten lupauksien kerhoon ja tähän mennessä ajotus on ollu aina täydellinen. Voipopcornipussin pamauttelu on ajottunu juurikin rankiempien punnerruksien kohdalle ja nenänmurtumiset on ollu lähellä käsien pettäessä alta ja aivojen huutaessa iltapalaks valkosta maissia. Päästiin myös todistamaan suomalaisten mielestä uskomattominta lounasta ikinä kun harjottelussa luokkakaveri pamautteli lounaaks maissipussin jogurtin kera. Only in America.
Nyt alkaa olla kuitenki aika painaa pää tyynyyn Amerikassa ja siirtyä toiseen syyspäivään, jossa toivottavasti sammakot säästyy norsunaskelilta ja aurinko kurkistelee pilvien takaa. Nautitaanhan elämästä,
A
Oma syksyfiilis parani vasta seuraavien aurinkoisten päivien ja uusien syksykuteiden myötä. Nyt Pittsfordin maisemasta voi bongata väriläiskän, joka etenee pyörällään virne naamalla ja toisinaan autoista piitaamatta tai omiin ajatuksiin hautautuneena. Kanaalin varrelle polkiessa ajatukset irtos hyvin nopeesti olennaiseen paljasrintasten yliopistopoikien juostessa vastaan. Pyöräilijällä meni täysin pasmat sekasin ja hätääntyneenä katse suuntautu kiinteesti tiehen kunnes alitajunta rupes huutamaan raivoavia käskyjä keskittyä olennaiseen. Niinpä, tilanne meni tietä tuijotellessa ja keskittyessä pitämään pyörä pois ojasta.
Viime viikonloppuna peruuntunutta Toronton reissua hyviteltiin menemällä kattomaan AirShowta eli pienkoneiden kieppumista taitavien pilottien käsissä. Viimeset lämpimät päivät yllätti ja paikalta poistuttiin lobsterina syömään wingsejä koska oltiin sentään Buffalossa. Päivän kruunas puhelinsoitti meren takaa ja suunnitelmat tulla ihastelemaan marraskuista New York Cityä. Se tietää lisää poissaoloja, mutta professorien luulis ymmärtävän eroahdistuksen äitiin ja siskoon ylittävän siedetyn rajan 7 kuukauden paukahtaessa rikki.
Syksy on tuonu muutoksia ja kasapäin lupauksia. Viikon päästä pääsen nauttimaan omasta huoneesta olohuoneen sijaan ja sen kunniaks aion käydä ostaa hajukynttilöitä. Niitähän poltetaan sitten päänsärkyyn asti ja kämppisten ainoana huolena onkin, että savustan itteni ulos omasta rauhasta. Kauan fiilistellyt klubit on vihdoin pyörähtäny käyntiin samoin kun erilaiset ilmaisurheilut aina plyometricistä joogaan. Kalenteriin yritetään saada mahtumaan koulun lisäks hikoilu, kahvittelu, ryhmäopiskelu (koska Annaleena Suomesta ei ymmärrä) ja erilaiset tapahtumat. Ens sunnuntain tapahtuma on laittaa tossua toisen eteen 21 km verran ilman suurempia tavotteita. Myös alakerran naapurit on liittyny fyysisten lupauksien kerhoon ja tähän mennessä ajotus on ollu aina täydellinen. Voipopcornipussin pamauttelu on ajottunu juurikin rankiempien punnerruksien kohdalle ja nenänmurtumiset on ollu lähellä käsien pettäessä alta ja aivojen huutaessa iltapalaks valkosta maissia. Päästiin myös todistamaan suomalaisten mielestä uskomattominta lounasta ikinä kun harjottelussa luokkakaveri pamautteli lounaaks maissipussin jogurtin kera. Only in America.
Nyt alkaa olla kuitenki aika painaa pää tyynyyn Amerikassa ja siirtyä toiseen syyspäivään, jossa toivottavasti sammakot säästyy norsunaskelilta ja aurinko kurkistelee pilvien takaa. Nautitaanhan elämästä,
A
maanantai 29. elokuuta 2011
Lomasta arjen nautintoihin
Tänään korkattiin syyslukukausi reppu selässä heiluen. Opiskelijoita pursuava campus yllätti suomalaisvaihtarit niin pahasti, että ensimmäiselle historian tunnille saavuttiin posket rusoittavana ja henkeä kiivaasti hakien. Ennen niin tyhjät tiet oli vallannut Nazareth College huppariset opiskelijat ja ohi pääsi vaan ojan kautta. Tätä viivästystä ei tietenkään oltu laskettu arvioituun matka-aikaan välillä kämppä ja campus. Kun historian luokan ovi oli paiskattu auki, puna syveni ja hengitys tiheni 60 silmäparin kääntyessä kattomaan tulijoiden suuntaan. Siinä sitten yritettiin hymyillä 4 kuukauden aikana opittua jenkkihymyä ja mumista "anteeksi, että olen myöhässä koska..." litaniaa. Kun oman päänsä oli saanut muiden istuvien tasolle saatiin huomata olevamme luokan ainoat maagisen 20 ikävuoden ylittäneet. Loppuaika meni hihitystä kuunnellessa ja omaa nimilappua piirrellessä.
Ennen tätä juhlapäivää saatiin kuitenkin nauttia East Coast roadtripistä. Reissu alko neljän hengen yrittäessä epätoivoisesti survoa omat kassinsa päällekkäin peräkonttiin, jossa ei yksinkertasesti meinannu löytyä tilaa neljän melkein naisen elintärkeille tavaroille. Ajoittain manailtiin peruutuspeilin huonoa näkyvyyttä, mutta koskaan ei kyseenalaistettu huiman korkeita korkoja tai niiden viemää tilaa. Huono näkyvyys lienee ollut myös syy leirintäalueen valkoisen tolpan päälle ajamisessa. Muistoksi Chevi sai astetta kuumemmat vanteet, seeprakuvioinnilla.
Reissun parhaat hetket koettiin ehdottomasti North-Carolinen OBX-saarilla, jossa saatiin nauttia lämmöstä ja Atlantin aalloista hiekkaa ja suolavettä haukkoen. Suuria kaupunkeja kolutessa ja reissuväsymyksen iskiessä päätettiin yhteistuumin virkistää mieltä menemällä Kings Island huvipuistoon. Kuten asiaan kuuluu, tehtiin pahoja virhearviointeja. Yhden laitteen skippaus sapetti niin paljon, että seuraavaan oli lähdettävä oksennusuhasta huolimatta. Viimenen vuoristorata oli liikaa ja hidas askellus muuttui ryminäksi kohti lähimpää vessaa jossa polvet painu kohti urean päällystämää laattalattiaa ja oksennus pärskäytti pyttyvedet paidalle. Viimeset huvipuistohetket vietettiin vienosti tuoksahtaen, mutta parasta vapaapudotus (110km/h) laitetta fiilistellen.
Teitä kulutettiin 4348 km verran, vettä kului 112 pullollista, ulkona syötiin 42 kertaa, hotellissa yövyttiin 10 kertaa ja syötyjen sipsipussien määrässä ehdittiin jo seota laskuissa. Loput yöt vietettiin kun sillit purkissa lämmössä telttaillen joissa yleiset säännöt kuuluivat: a) jos haluat tilaa, leiki nukkuvaa ja mätki muut pois tieltä b) koska yölliset pissareissut on rasittavia, muista astua jokaisen eteen tulevan raajan päälle. Ihan varmuudeks. c) ole eka unessa, siten ei tarvii huolehtia keskellä nukkujana kahden muun hönkivän lämmintä unihenkeä (sipsihengitys oli jo astetta kovempi juttu) kohti jo muutenkin kiiltävää naamaa. Telttailu koettiin kuitenkin seikkailuna, joka kruunattiin viimeisenä iltana vaahtokarkkeja grillaten.
Pitkällä reissuja parhaita hetkiä on monia, mutta alla niistä muutamia. Ei aina paras laatu, mutta tunnelma korvaa näissä kuvissa sen mihin ei vielä oo varaa.
Ennen tätä juhlapäivää saatiin kuitenkin nauttia East Coast roadtripistä. Reissu alko neljän hengen yrittäessä epätoivoisesti survoa omat kassinsa päällekkäin peräkonttiin, jossa ei yksinkertasesti meinannu löytyä tilaa neljän melkein naisen elintärkeille tavaroille. Ajoittain manailtiin peruutuspeilin huonoa näkyvyyttä, mutta koskaan ei kyseenalaistettu huiman korkeita korkoja tai niiden viemää tilaa. Huono näkyvyys lienee ollut myös syy leirintäalueen valkoisen tolpan päälle ajamisessa. Muistoksi Chevi sai astetta kuumemmat vanteet, seeprakuvioinnilla.
Reissun parhaat hetket koettiin ehdottomasti North-Carolinen OBX-saarilla, jossa saatiin nauttia lämmöstä ja Atlantin aalloista hiekkaa ja suolavettä haukkoen. Suuria kaupunkeja kolutessa ja reissuväsymyksen iskiessä päätettiin yhteistuumin virkistää mieltä menemällä Kings Island huvipuistoon. Kuten asiaan kuuluu, tehtiin pahoja virhearviointeja. Yhden laitteen skippaus sapetti niin paljon, että seuraavaan oli lähdettävä oksennusuhasta huolimatta. Viimenen vuoristorata oli liikaa ja hidas askellus muuttui ryminäksi kohti lähimpää vessaa jossa polvet painu kohti urean päällystämää laattalattiaa ja oksennus pärskäytti pyttyvedet paidalle. Viimeset huvipuistohetket vietettiin vienosti tuoksahtaen, mutta parasta vapaapudotus (110km/h) laitetta fiilistellen.
Teitä kulutettiin 4348 km verran, vettä kului 112 pullollista, ulkona syötiin 42 kertaa, hotellissa yövyttiin 10 kertaa ja syötyjen sipsipussien määrässä ehdittiin jo seota laskuissa. Loput yöt vietettiin kun sillit purkissa lämmössä telttaillen joissa yleiset säännöt kuuluivat: a) jos haluat tilaa, leiki nukkuvaa ja mätki muut pois tieltä b) koska yölliset pissareissut on rasittavia, muista astua jokaisen eteen tulevan raajan päälle. Ihan varmuudeks. c) ole eka unessa, siten ei tarvii huolehtia keskellä nukkujana kahden muun hönkivän lämmintä unihenkeä (sipsihengitys oli jo astetta kovempi juttu) kohti jo muutenkin kiiltävää naamaa. Telttailu koettiin kuitenkin seikkailuna, joka kruunattiin viimeisenä iltana vaahtokarkkeja grillaten.
Pitkällä reissuja parhaita hetkiä on monia, mutta alla niistä muutamia. Ei aina paras laatu, mutta tunnelma korvaa näissä kuvissa sen mihin ei vielä oo varaa.
Valkonen Talo
Innostuneet telttailijat ja tiimipaidat
OBX ja hiekkadyynit
OBX fiilistelyä
OBX
Charlestonin kadut
Atlanta
Fiilis korvaa laadun. Ensimmäiset s'mores:t
Cincinnati ja kämppikset
Kings Island huvipuisto
Täällä nautitaan!
Reissusta poiketaan tähän iltaan. Noustiin lauantaina kukonlaulun aikaan ylös torille ja käytiin ostamassa tuoreita herkkuja. Pistettiin viimeset dollarit maailman isoimpaan basilikapuskaan ja matkalla autoon ajattelin nuuhkasta maailman parasta tuoksua. Meitä oli huijattu! Basilikat oli matkustanu kalojen seassa tai sitten sitä oli ruokittu kalavedellä. Olin niin vihanen etten edes antanu niille vettä. Kahen päivän jälkeen pääsin asian yli ja nyt jääkaapissa tuoksahtelee ite tehty pesto. Huomenna testataan erottuuko sieltä kalavivahde. Huominen vapaapäivä on rakentunu hyvinkin kiireiseksi kun aiotaan mennä hieromaan joulukuuvuokran alennusta kera viimesen fazerin sinisen ja hakea tennismailat koululta lainaksi. Varokaa Williamsit, here we come!
lauantai 13. elokuuta 2011
I'm on the road again..
Pakatut laukut ja keltanen frisbee odottaa lomalaista eteisessä. Kohta puhuu lihas ja peräkontti täyttyy ääriään myöten elämääkin tärkeimmistä tavaroista, aina souristusraudoista lähtien. Kaks viikkoa laatuaikaa neljän hengen porukalla amerikan raudan sisällä kutsuu, suotavaa olisi jos kaikki tulis hengissä takasin. Suunnitelmana on siis pitää lihakset vetelinä auringon alla ja vatsat itärannikon tarjoamia herkkuja täynnä. Tästä se lähtee: East Coast Roadtrip. Let's hit the road!
lauantai 6. elokuuta 2011
Kesäloma !
Heräsin valkosipulin päihdyttävään tuoksuun enkä viittaa omasta kurkustani kumpuavaan löyhkään vaan jonkun onnellisen posauttaman eväspussin sisältöön megabussissa. Tämä onnellinen saa nauttia eväänsä noin 80 silmäparin seuratessa. Itse ajattelin olla kurkottamatta kaulaani ja aloin asettelemaan itseäni ja läppäriäni asentoon, joka pysyisi mukavuusalueella. Laittamalla ittensä kahteen 90 asteen kulmaan (osoittautu ihmeen hankalaks), heittämällä läppärin näppäimistön edessä istuvan selkänojaa kohti ja näytön suoraan kohti taivasta sekä luonnollisesti nostamalla hartiat korviin aloitan tämän mukavan näppäilytuokion.
Nyt mietin missä vaiheessa bussin istuintila on käyny liian pieneksi. Putkikassin nappaaminen onnistuu ujuttamalla hihnat varpaiden väliin ja voimistamalla omia jalkalihaksia. Ekalla kerralla otin riskin, littasin oman pääni ikkunan ja edessä istuvan teinipojan nukkuvan pään väliin samalla kun oma takalisto nousi vieressä istuvan mustan miehen syliin. Nyt oon pysyny omien viivojeni sisäpuolella, mutta jännitän oman rakkotuntemusten voimistumista ja vieressä istuvan herättämistä yli kun en aio pomppusella tiellä hypätä. Vois myös olla, että reissussa surkastuneet lihakset kieltäytys tästä machonäytöksestä ja läsähtäisin kesken hypyn uudemman kerran FBI arskapäisen-näkösen herran syliin. Mahtava kun ihmiset pitää kiinni omasta tyylistään jopa nukkuessa ja sateen tehdessä polkuja ikkunaan.
Tämän kesän lomasta on eletty vasta neljä päivää ja huomaan olevani elämäni huonoimassa lomakunnossa. Syytän hajoituksen puutetta ja liiallista työntekoa mielettömästä väsymyksestä, joka iski mut kuoleman nopeasti uneen heti bussiin noustessa. Liian vähällä unella tuskin on osaa asiaan. Edessä on vielä pitkä roadtrip itärannikkoa pitkin ja peilistä kurkkiviin pandasilmiin saa tottua.
Olen huomannut joitakin muutoksia itsessäni. Ennen jo sanan "odotus" sanominen sai Akan hermoromahduksen partaalle tai mihin tahansa liittyvä päämääröttyys oman itsehillinnän katkeamaan ja kielen laulamaan kauniita ajatuksia ilmoille. Nyt epätietoisuus otetaan vastaan nukkumalla puolituttujen sohvalla 12-tunnin varotusajalla ja odotusajan iskiessä päälle otetaan tiukka noja vasten lähimpää elotonta kappaletta. Myös ystävällisen miehen tuoma pullolaatikko otetaan kiitollisena vastaan.
Lähdin NYC:iin ylpeänä omasta travel light-taidoistani kunnes kuulin takanaistuvan dj-jätkän lähteneen kolmen päivän reissuun ilman ainuttakaan samsonitea. Toivon boksereiden puhdistuvan itsestään ja annan respectiä samalla kun manailen omaa turhuutta. Manhattanin katuja pitkin laahustaessa takasin bussipysäkille ja hikinorojen jättäessä sihahtaen jälkiä asfalttiin ajattelin ettei oma 8kg acer todellakaan lukeudu kevyeen reissailuun. Nopeita laskelmia päässäni tehden päätin, että ens kerralla mun putkikassin saumoja rikki paukuttelee omenamerkki tai edes sen pahvinen mainos. Pahvia voi sitten vilautella mutta blogipäivitykset jää vähän vähemmälle.
Ensimmäiset lomapäivät meni suupielet ylhäällä kun Suomesta yhden päivän aikana rantautu rinkkaselkäsiä skeittipoikia (pitäs varmaan jo puhua miehistä) yksi kädellinen. Kenelle ei kelpais hyvä seura ja irtsaripussi, herkkulakko paukahti jälleen kerran rikki vatsan turvotessa sokerimäärästä. Edessä on rankka valehtelu unkarilaiskaverille, mutta en usko sen tajuavan irtsarien arvoa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Lohdutuspalkinnoks sille vois ostaa muffinssin, oltas tasoissa. (Sanoo yli ½kg syönyt kuukasvo)
Lähden jatkamaan lomaani ennen kun mun läppäri polttomerkkaa mun reidet, uskon kanssamatkustajien mielummin haistelevan valkosipulin kun käryneen lihan tuoksua. Jäädään koodeille,
A
Nyt mietin missä vaiheessa bussin istuintila on käyny liian pieneksi. Putkikassin nappaaminen onnistuu ujuttamalla hihnat varpaiden väliin ja voimistamalla omia jalkalihaksia. Ekalla kerralla otin riskin, littasin oman pääni ikkunan ja edessä istuvan teinipojan nukkuvan pään väliin samalla kun oma takalisto nousi vieressä istuvan mustan miehen syliin. Nyt oon pysyny omien viivojeni sisäpuolella, mutta jännitän oman rakkotuntemusten voimistumista ja vieressä istuvan herättämistä yli kun en aio pomppusella tiellä hypätä. Vois myös olla, että reissussa surkastuneet lihakset kieltäytys tästä machonäytöksestä ja läsähtäisin kesken hypyn uudemman kerran FBI arskapäisen-näkösen herran syliin. Mahtava kun ihmiset pitää kiinni omasta tyylistään jopa nukkuessa ja sateen tehdessä polkuja ikkunaan.
Tämän kesän lomasta on eletty vasta neljä päivää ja huomaan olevani elämäni huonoimassa lomakunnossa. Syytän hajoituksen puutetta ja liiallista työntekoa mielettömästä väsymyksestä, joka iski mut kuoleman nopeasti uneen heti bussiin noustessa. Liian vähällä unella tuskin on osaa asiaan. Edessä on vielä pitkä roadtrip itärannikkoa pitkin ja peilistä kurkkiviin pandasilmiin saa tottua.
Olen huomannut joitakin muutoksia itsessäni. Ennen jo sanan "odotus" sanominen sai Akan hermoromahduksen partaalle tai mihin tahansa liittyvä päämääröttyys oman itsehillinnän katkeamaan ja kielen laulamaan kauniita ajatuksia ilmoille. Nyt epätietoisuus otetaan vastaan nukkumalla puolituttujen sohvalla 12-tunnin varotusajalla ja odotusajan iskiessä päälle otetaan tiukka noja vasten lähimpää elotonta kappaletta. Myös ystävällisen miehen tuoma pullolaatikko otetaan kiitollisena vastaan.
Lähdin NYC:iin ylpeänä omasta travel light-taidoistani kunnes kuulin takanaistuvan dj-jätkän lähteneen kolmen päivän reissuun ilman ainuttakaan samsonitea. Toivon boksereiden puhdistuvan itsestään ja annan respectiä samalla kun manailen omaa turhuutta. Manhattanin katuja pitkin laahustaessa takasin bussipysäkille ja hikinorojen jättäessä sihahtaen jälkiä asfalttiin ajattelin ettei oma 8kg acer todellakaan lukeudu kevyeen reissailuun. Nopeita laskelmia päässäni tehden päätin, että ens kerralla mun putkikassin saumoja rikki paukuttelee omenamerkki tai edes sen pahvinen mainos. Pahvia voi sitten vilautella mutta blogipäivitykset jää vähän vähemmälle.
Ensimmäiset lomapäivät meni suupielet ylhäällä kun Suomesta yhden päivän aikana rantautu rinkkaselkäsiä skeittipoikia (pitäs varmaan jo puhua miehistä) yksi kädellinen. Kenelle ei kelpais hyvä seura ja irtsaripussi, herkkulakko paukahti jälleen kerran rikki vatsan turvotessa sokerimäärästä. Edessä on rankka valehtelu unkarilaiskaverille, mutta en usko sen tajuavan irtsarien arvoa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Lohdutuspalkinnoks sille vois ostaa muffinssin, oltas tasoissa. (Sanoo yli ½kg syönyt kuukasvo)
Lähden jatkamaan lomaani ennen kun mun läppäri polttomerkkaa mun reidet, uskon kanssamatkustajien mielummin haistelevan valkosipulin kun käryneen lihan tuoksua. Jäädään koodeille,
A
torstai 28. heinäkuuta 2011
Mielikuvitusleikki
Leikitään mielikuvitusleikkiä, jossa minä kerron tarinan ja te kuvittelette tilanteen. Hypätään kauniina perjantaiaamuna nopean auton kyytiin. Istuudutaan 9-vuotiaan lapsen viereen. Syödään hedelmiä, ollaan iloisia ja yritetään samalla antaa huomiota tälle ihanalle tytölle ja hänen äärettömän mielenkiintoiselle pelikonsolilleen. Tiedättehän, se laite jolla voi omistaa kolme hevosta ja jopa harjata niitä! Yhtäkkiä nopean auton vauhti hidastuu ja löydät oman otsasi nojaamasta toisen selkänojaa. Uskot turvavyön pelastaneen henkesi vaikkei pelti kolissutkaan vaan edessä näkyy kilometrien kiiltävien peltien valtameri. Olet jonon hännillä ja se on juuri se paikka, jota kaikki inhoavat. Pian kuitenkin huomaat olevasi keskellä valtamerta, josta ei ole ulospääsyä. Olet säpissä auton takapenkillä pikkutytön ja valkoisen taskukoiran kanssa. Odotat ajan kuluvan ja olet kiitollinen ilmastoinnista.
Kahden tunnin jälkeen auto nytkähtää liikkeelle ja nopean päätöksen vimmassa alle valitaan kiertotie. Kiertotie ei ole nopea tie. Matkalla päämäärään mailimäärät näyttävät kasvavan pienenemisen sijaan ja eteen osuu paljon hidastavia tekijöitä. Ensimmäinen käännös, festarit. Toinen käännös, traktori. Kolmas käännös, markkinat. Tässä vaiheessa olet jo tottunut otsan ottavan ensimmäisen iskun ja takaraivon toisen iskun.
Kuuden tunnin istuminen venyi 8 tunnin istumiseksi kun viimein auto pysähtyy pienen Harriman juna-aseman kohdalle. Heität putkilaukkusi olalle ja pakenet pientä likaista naamaa, joka yrittää tahria valkoisen paitasi. Yrität etsiä varjoa paahtavassa kuumuudessa junalippua tiukasti kourassa puristaen. Nyrkin ote kirpoaa kun käy ilmi seuraavan junan lähtevän 6 tunnin päästä. Mietit vaihtoehtoja a)kuolla nestehukkaan b)maksaa liian suuri summa taksista, joka saisi jokaisen tervejärkisen pukemaan saniteettivaatteet päällensä. Valitset b:n koska olet matkalla NYC:iin ja haluat nähdä ystäväsi.
Hypit junasta toiseen ja yrität näyttää siltä kun tietäisit mihin olet menossa putkikasseinesi. Junan kolistellessa Penn Stationille sinua hymyilyttää, mutta hymysin jähmettyy kostean kuuman lämmön iskiessä kasvoihin. Alat ymmärtämään yhä enemmän ruskean ihon hyötyjä kunnes huomaat ettet ole ainut hikoilija. Albinosta hiileen, jokaisella paidan merkkaa läpimärät pläntit ja naamaa koristaa hikipisarat. Ystävät löydettyäsi ja viikonlopun hikoillessasi saat myöhemmin tietää lämpötilan kohonneen +43`C Manhattanin kaduilla. Pääsit nauttimaan parhaista saunoista metrotunneleissa ja kotiin palattuasi kärsit lämpöuupumuksesta. Tästä kaikesta huolimatta nautit olostasi (olet jo unohtanut omat tuskaisat raivokohtaukset odotellessa metroa, jota ei kuulu tai kävellessäsi tulikuumilla kaduilla hikisten ihmisten ottaessa kontaktia sinun märkään paitaasi) erittäin paljon ja olet valmis lähtemään samaan paikkaan kun 7 päivää edellisestä on kulunut.
Mielikuvitusleikki päättyy tähän. Voit jatkaa sitä mielesi mukaan kunhan se ei lopu päähenkilön kuolemaan. Hän mielellään tekisi vielä muutaman reissun omalla ja kaun odotetullaan kolmen viikon kesälomallaan. Suunaksi hän ottaa itärannikon, mukaan vuokra-auton, ystäviä, teltan, paljon hyvää mieltä ja herkkulakon. Hän aikoo nauttia elämästään kovan opiskelun jälkeen ja palata kämpälle uutena ja rentoutuneena opiskelijana, joka käy tarmokkaana syksyperiodin kimppuun. Tätä kaikkea ennen hänen on kuitenkin hoidettava velvollisuutensa ja suoritettava loppukokeet kunniakkaasti läpi. Toivotaan hänen jaksavan avata tenttikirjansa ajoissa ja jättävän vuosisadan parhaan romaanin rauhaan.
Kahden tunnin jälkeen auto nytkähtää liikkeelle ja nopean päätöksen vimmassa alle valitaan kiertotie. Kiertotie ei ole nopea tie. Matkalla päämäärään mailimäärät näyttävät kasvavan pienenemisen sijaan ja eteen osuu paljon hidastavia tekijöitä. Ensimmäinen käännös, festarit. Toinen käännös, traktori. Kolmas käännös, markkinat. Tässä vaiheessa olet jo tottunut otsan ottavan ensimmäisen iskun ja takaraivon toisen iskun.
Kuuden tunnin istuminen venyi 8 tunnin istumiseksi kun viimein auto pysähtyy pienen Harriman juna-aseman kohdalle. Heität putkilaukkusi olalle ja pakenet pientä likaista naamaa, joka yrittää tahria valkoisen paitasi. Yrität etsiä varjoa paahtavassa kuumuudessa junalippua tiukasti kourassa puristaen. Nyrkin ote kirpoaa kun käy ilmi seuraavan junan lähtevän 6 tunnin päästä. Mietit vaihtoehtoja a)kuolla nestehukkaan b)maksaa liian suuri summa taksista, joka saisi jokaisen tervejärkisen pukemaan saniteettivaatteet päällensä. Valitset b:n koska olet matkalla NYC:iin ja haluat nähdä ystäväsi.
Hypit junasta toiseen ja yrität näyttää siltä kun tietäisit mihin olet menossa putkikasseinesi. Junan kolistellessa Penn Stationille sinua hymyilyttää, mutta hymysin jähmettyy kostean kuuman lämmön iskiessä kasvoihin. Alat ymmärtämään yhä enemmän ruskean ihon hyötyjä kunnes huomaat ettet ole ainut hikoilija. Albinosta hiileen, jokaisella paidan merkkaa läpimärät pläntit ja naamaa koristaa hikipisarat. Ystävät löydettyäsi ja viikonlopun hikoillessasi saat myöhemmin tietää lämpötilan kohonneen +43`C Manhattanin kaduilla. Pääsit nauttimaan parhaista saunoista metrotunneleissa ja kotiin palattuasi kärsit lämpöuupumuksesta. Tästä kaikesta huolimatta nautit olostasi (olet jo unohtanut omat tuskaisat raivokohtaukset odotellessa metroa, jota ei kuulu tai kävellessäsi tulikuumilla kaduilla hikisten ihmisten ottaessa kontaktia sinun märkään paitaasi) erittäin paljon ja olet valmis lähtemään samaan paikkaan kun 7 päivää edellisestä on kulunut.
Mielikuvitusleikki päättyy tähän. Voit jatkaa sitä mielesi mukaan kunhan se ei lopu päähenkilön kuolemaan. Hän mielellään tekisi vielä muutaman reissun omalla ja kaun odotetullaan kolmen viikon kesälomallaan. Suunaksi hän ottaa itärannikon, mukaan vuokra-auton, ystäviä, teltan, paljon hyvää mieltä ja herkkulakon. Hän aikoo nauttia elämästään kovan opiskelun jälkeen ja palata kämpälle uutena ja rentoutuneena opiskelijana, joka käy tarmokkaana syksyperiodin kimppuun. Tätä kaikkea ennen hänen on kuitenkin hoidettava velvollisuutensa ja suoritettava loppukokeet kunniakkaasti läpi. Toivotaan hänen jaksavan avata tenttikirjansa ajoissa ja jättävän vuosisadan parhaan romaanin rauhaan.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Elämä on ihanaa!
Mun elämään kuuluu niin hyvää. Tänä aamuna ennen kun silmät ehti ravistella unihiekat pois solahti suuhun fazerin sininen hetki ja vaivuin takasin unenomaiseen tilaan.. Käsi hamuili yöpöytää kuudennen kerran kunnes se iski. Viiden palan patukka oli hävinnyt, kadonnut, yksinkertaisesti poissa. Silmät revähti auki, paniikkihiki puski päälle kunnes tajusin ettei tässä hätää. Kämppis Jaanan poikaystävä tuli Suomesta ja toi kokonaisen uuden levyn ilahduttamaan aamuista herääjää. Ponkasin ylös iloisena ja aloin kasaamaan yhteen aamupalaa: ruisleipää ja teetä. Pienet asiat tekee ihmisen onnelliseksi.
Meijän elämä sai vaihtelua viikko sitten. Läppäreiden valossa istuen tultiin Jaanan kanssa tulokseen ettei tulevaa 6 päivän lomaa voi hukata Rochesterissa. Ainoa este oli torstainen uskonnon tunti ja professori Pelottava. Jalat tutisten, kädet hikoillen ja ääni väristen asteltiin seuraavana päivänä keskustelemaan mahdollisesta poissaolosta. Vastaukseksi saatiin tuima katse ja toteamus kahden poissaolon tiputtavan loppuarvosanaa yhdellä pykälällä. Seuraavana aamuna istuttiin vuokrarumaneliöauton kyydissä Amerikan levein hymy huulilla ja lyötiin vitosia roadtripin alkamisen kunniaks.
Kuuma moottorie vei meidät Bostonin sydämeen ja navi ohjas ensimmäiseen sohvapaikkaan. Perillä odotti iso parisänky puhtailla lakanoilla ja ihana tumma Kathe, joka hostas meidät kaks ekaa yötä. Loppuloma yövyttiin viiden jätkän kimppakämpässä, joka oli kun olis sukeltanu keskelle siivoojan unelmaa. Kengät pidettiin jalassa ja vessassa istuttiin ilmassa, luonnollisesti. Mutta Tim kumppaneineen oli mielettömiä tyyppejä.
Päivät Bostonissa meni tennarit sauhuten. Kierettiin kauppoja helmat hulmuten ja visa viuhuen. Kaupunki yllätti vehreydellään, eurooppalaisuudellaan ja pyöräilijöillään. Parasta oli lipittää jääteetä arskat nokalla puistossa maaten tai muuten vaan lämmöstä nauttien. Ravintoloiden edustoja koristi pyöräparkit ja ihmiset oli rentoutuneita. Loma kruunattiin Jaanan kanssa syömällä elämämme ensimmäiset hummerit. Taisteltiin kuoret auki kyynerpäihin asti rasvasilla käsillä ja naurettiin voi leuasta valuen.
Toinen muutos elämässä oli huoneiden vaihto. Pyykkikoria työntäen ja henkareita roikuttaen otin paikkani olohuoneen nurkkapatjalta seuraavien viikkojen ajaksi. Vierailijoiden parhaaksi toivon kuumuudesta huolimatta vaatteiden pysyvän päällä ja kuolan visusti huulien sisäpuolella. Parasta olisi varmasti hommata siveellinen sermi nukkuvan Akan ja ulkomaailman väliin, mutta toivon yöllisen pimeyden hukuttavan selvät näkymät omalle reviirille.
Meillä alko kesäperiodi. Se koostuu uskonnosta ja musiikista. Päivät alotetaan klo 13.00 ja perjantait on aina vapaat. Tää alkaa tuntumaan jo kesältä! Aamupäivät käytetään joko nukumalla tai kipasemalla kanaalin varteen nauttimaan auringosta isojen amerikkalaisten mansikoiden kera. Koska nykyään ollaan jo kavereita uskonnon opettaja Pelottavan kanssa, tunnit etenee keskustelujen parissa joihin jokaisen on osallistuttava omilla mielipiteillään. Luulis olevan helppoa, mutta taidan olla hukassa maailmanuskontojen kanssa. Toisen oppiaineen eli musiikin tunnille hipsittiin varovasti seiniä myötäillen ja takanurkkapaikkaa havitellen. Jouduin keskelle keskipaikkaan. Mutta kaikista omista ennakkoluuloista huolimatta voin sanoa nauttivani noista tunneista. Ollaan tehty musiikkia jalkoja lattiaan polkien ja käsillä pulpettiin hakaten enkä oo enää huolissaan mistään muusta kun laulusta. Toivon muiden säästyvän siltä.
Käytiin nauttimassa rantaelämästä meijän lähimmällä rannalla Lake Ontarion täpötäydellä rannalla. Katseltiin puiden varjosta ruskettuneita vartaloita ja päätettiin tehä nopea hyökkäys nurmikolta. Pian maattiin hiekalla ja intti-ihmiset olis kateellisia meijän maastoutumisesta. Ei tarvittu edes valkosta viivaa iholle. Järvituulesta ja näkymättömästä vastarannasta nauttiessa tuli tunne kun olis ollu ulkomailla, sinne uudestaan ens vapaapäivänä!
Meijän elämä sai vaihtelua viikko sitten. Läppäreiden valossa istuen tultiin Jaanan kanssa tulokseen ettei tulevaa 6 päivän lomaa voi hukata Rochesterissa. Ainoa este oli torstainen uskonnon tunti ja professori Pelottava. Jalat tutisten, kädet hikoillen ja ääni väristen asteltiin seuraavana päivänä keskustelemaan mahdollisesta poissaolosta. Vastaukseksi saatiin tuima katse ja toteamus kahden poissaolon tiputtavan loppuarvosanaa yhdellä pykälällä. Seuraavana aamuna istuttiin vuokrarumaneliöauton kyydissä Amerikan levein hymy huulilla ja lyötiin vitosia roadtripin alkamisen kunniaks.
Kuuma moottorie vei meidät Bostonin sydämeen ja navi ohjas ensimmäiseen sohvapaikkaan. Perillä odotti iso parisänky puhtailla lakanoilla ja ihana tumma Kathe, joka hostas meidät kaks ekaa yötä. Loppuloma yövyttiin viiden jätkän kimppakämpässä, joka oli kun olis sukeltanu keskelle siivoojan unelmaa. Kengät pidettiin jalassa ja vessassa istuttiin ilmassa, luonnollisesti. Mutta Tim kumppaneineen oli mielettömiä tyyppejä.
Päivät Bostonissa meni tennarit sauhuten. Kierettiin kauppoja helmat hulmuten ja visa viuhuen. Kaupunki yllätti vehreydellään, eurooppalaisuudellaan ja pyöräilijöillään. Parasta oli lipittää jääteetä arskat nokalla puistossa maaten tai muuten vaan lämmöstä nauttien. Ravintoloiden edustoja koristi pyöräparkit ja ihmiset oli rentoutuneita. Loma kruunattiin Jaanan kanssa syömällä elämämme ensimmäiset hummerit. Taisteltiin kuoret auki kyynerpäihin asti rasvasilla käsillä ja naurettiin voi leuasta valuen.
Toinen muutos elämässä oli huoneiden vaihto. Pyykkikoria työntäen ja henkareita roikuttaen otin paikkani olohuoneen nurkkapatjalta seuraavien viikkojen ajaksi. Vierailijoiden parhaaksi toivon kuumuudesta huolimatta vaatteiden pysyvän päällä ja kuolan visusti huulien sisäpuolella. Parasta olisi varmasti hommata siveellinen sermi nukkuvan Akan ja ulkomaailman väliin, mutta toivon yöllisen pimeyden hukuttavan selvät näkymät omalle reviirille.
Meillä alko kesäperiodi. Se koostuu uskonnosta ja musiikista. Päivät alotetaan klo 13.00 ja perjantait on aina vapaat. Tää alkaa tuntumaan jo kesältä! Aamupäivät käytetään joko nukumalla tai kipasemalla kanaalin varteen nauttimaan auringosta isojen amerikkalaisten mansikoiden kera. Koska nykyään ollaan jo kavereita uskonnon opettaja Pelottavan kanssa, tunnit etenee keskustelujen parissa joihin jokaisen on osallistuttava omilla mielipiteillään. Luulis olevan helppoa, mutta taidan olla hukassa maailmanuskontojen kanssa. Toisen oppiaineen eli musiikin tunnille hipsittiin varovasti seiniä myötäillen ja takanurkkapaikkaa havitellen. Jouduin keskelle keskipaikkaan. Mutta kaikista omista ennakkoluuloista huolimatta voin sanoa nauttivani noista tunneista. Ollaan tehty musiikkia jalkoja lattiaan polkien ja käsillä pulpettiin hakaten enkä oo enää huolissaan mistään muusta kun laulusta. Toivon muiden säästyvän siltä.
Käytiin nauttimassa rantaelämästä meijän lähimmällä rannalla Lake Ontarion täpötäydellä rannalla. Katseltiin puiden varjosta ruskettuneita vartaloita ja päätettiin tehä nopea hyökkäys nurmikolta. Pian maattiin hiekalla ja intti-ihmiset olis kateellisia meijän maastoutumisesta. Ei tarvittu edes valkosta viivaa iholle. Järvituulesta ja näkymättömästä vastarannasta nauttiessa tuli tunne kun olis ollu ulkomailla, sinne uudestaan ens vapaapäivänä!
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Reissusta juhannukseen
Tömäytin viis päivää sitten reissukassin tutulle kokolattiamatolle ja sukelsin takasin keskelle vanhoja rutiineja. Reissussa menetin kotrollin moneen asiaan ja nyt yritän kerätä niitä lujalla itsehillinnällä takasin. Koska joihinki asioihin on vaikeata saada kontrollia, kerron niistä muutaman. Suurkaupungin sykkeeseen päästyä mun nahka oli nuori ja nautti tasaisuudesta. Jossain välissä sillä vaan sitten napsahti eikä se pystyny enää ottamaan vastaan mun käden ja suun yhteistyötä. Se alko protestoimaan punasin huutomerkein ja nostatti esille vuorijonon jota voi seurata aina hiusrajasta leuan alle. Eikä tarvii pelätä eksyvänsä, merkit on selvät. Toinen vielä kontrollin ulkopuolella oleva asia on kasvava ongelma. Huomaan ajan kuluneen kun hiukset ulottuu jo leukaan korvanlehtien sijaan, kiitos suomalaisen parturikampaajan. Ilmankosteus ja pyörällä ajo läsäyttää tukan epämääräsen näköseks mössöks joten olen ajatellut palata vanhaan. Ostan papiljotit. Liityn Pittsfordin seniori-klubiin aamuisin ja toivon ettei muisti jätä koskaan yhtäkään rullaa takaraivolle.
Reissussa mun jokainen aisti sai herätyksen, muutama jopa yliannostuksen. Perjantai-iltana hyppäsin metroon ja otin suunnaks Fridan hakemisen. Puhelimet ei toiminu, yhteyttä ei saatu ja treffiaika oli umpeutunu jo jonkin aikaa sitten. Kello kävi puoltayötä. Olin yksinkertasesti paniikkipökäleet kintuissa. Asemalle päästyä siellä kuitenki odotti hymyilevä, mutta kovin väsynyt ja kaks vuotta vanhentunu vaihtarikaveri reppuineen. Hypättiin uuteen metroon ja otettiin suunaks couchsurfingin italialaismies, joka vastaanotti poskisuudelmin ja halauksin. Voi tytöt, annan yhteistiedot mielelläni! Nukuttiin koko NYC matkan ajan isolla ilmapatjalla, pompittiin Friedericken kanssa toisen tahtiin tai läsähdettiin lattiaan toisen karatessa yöllä vessaan. Päivät humppastiin sateisia katuja ja käänneltiin päitämme 360 astetta. Nautittiin ihmispaljoudesta, mielettömistä ruokaravintola valikoimista ja nyt ollaan peeaa.
Paljon voi kuitenkin tehdä ja tapahtua ilman varakasta miestä ja muhkeaa opintolainaa. Kämppis Jaana bongas omalta lomaltaan tullessa kaks suomea puhuvaa tyyppiä, lyöttäyty keskusteluun ja saatiin liput Wegmans LPGA Championshipiin. Se on golfia ja se henkilö oli Minea Blomqvist apureineen. Juhannusaamuna kello herätti uniset nukkujansa kello 07.00, pyörät sai painoa alleen ja vispausta polkimilleen. Juhannuksen kunniaks nautittiin matkasta vesisateen kera ja perillä silmänräpäytyksen ajan auringosta. Meijän kolmen hengen fanijoukko kannusti uuden idolimme huippusuoritukseen ja kisan loputtua päästiin Minean kutsusta backstagelle syömään golfareitten eväitä. Mun fiilistelytaidot ei riitä kuvamaan sitä mielihyvän määrää, minkä nää ruoat sai mussa aikaan. En edes yritä.
Koska juhannus ei ole mitään ilman sadetta ja hyvää ruokaa, lähdetään ostamaan amerikkalaisia uusia perunoita, kalaa ja kasviksia. Kompensoidaan puuttuva kokko, valosa yö ja ruoskaleikit saunassa hyvällä ruoalla ja toistemme seuralla. Nautitaan!
Reissussa mun jokainen aisti sai herätyksen, muutama jopa yliannostuksen. Perjantai-iltana hyppäsin metroon ja otin suunnaks Fridan hakemisen. Puhelimet ei toiminu, yhteyttä ei saatu ja treffiaika oli umpeutunu jo jonkin aikaa sitten. Kello kävi puoltayötä. Olin yksinkertasesti paniikkipökäleet kintuissa. Asemalle päästyä siellä kuitenki odotti hymyilevä, mutta kovin väsynyt ja kaks vuotta vanhentunu vaihtarikaveri reppuineen. Hypättiin uuteen metroon ja otettiin suunaks couchsurfingin italialaismies, joka vastaanotti poskisuudelmin ja halauksin. Voi tytöt, annan yhteistiedot mielelläni! Nukuttiin koko NYC matkan ajan isolla ilmapatjalla, pompittiin Friedericken kanssa toisen tahtiin tai läsähdettiin lattiaan toisen karatessa yöllä vessaan. Päivät humppastiin sateisia katuja ja käänneltiin päitämme 360 astetta. Nautittiin ihmispaljoudesta, mielettömistä ruokaravintola valikoimista ja nyt ollaan peeaa.
Paljon voi kuitenkin tehdä ja tapahtua ilman varakasta miestä ja muhkeaa opintolainaa. Kämppis Jaana bongas omalta lomaltaan tullessa kaks suomea puhuvaa tyyppiä, lyöttäyty keskusteluun ja saatiin liput Wegmans LPGA Championshipiin. Se on golfia ja se henkilö oli Minea Blomqvist apureineen. Juhannusaamuna kello herätti uniset nukkujansa kello 07.00, pyörät sai painoa alleen ja vispausta polkimilleen. Juhannuksen kunniaks nautittiin matkasta vesisateen kera ja perillä silmänräpäytyksen ajan auringosta. Meijän kolmen hengen fanijoukko kannusti uuden idolimme huippusuoritukseen ja kisan loputtua päästiin Minean kutsusta backstagelle syömään golfareitten eväitä. Mun fiilistelytaidot ei riitä kuvamaan sitä mielihyvän määrää, minkä nää ruoat sai mussa aikaan. En edes yritä.
Koska juhannus ei ole mitään ilman sadetta ja hyvää ruokaa, lähdetään ostamaan amerikkalaisia uusia perunoita, kalaa ja kasviksia. Kompensoidaan puuttuva kokko, valosa yö ja ruoskaleikit saunassa hyvällä ruoalla ja toistemme seuralla. Nautitaan!
torstai 9. kesäkuuta 2011
Here I come NYC !
Annan pikapika updaten tapahtumista.
Huomenna räjähtää! Mulla loppuu 8 viikon karkkilakko, jonka voimia vastaan oon saanu taistella vastaan kaikki yksinäiset tunnit tietokoneen näytön ääressä ja suomisuklaiden huutaessa syöjäänsä kaapissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Noup, ne tuli uniin asti!
Samaan aikaan kun korkkaan XL-lakun aamupalaks ja säästän suklaan lounaaks aion myös posautaa dumlet auki autossa, joka ottaa suunnaks NYC huomenna klo 15.30. Jotta tästä istumisesta saa kaiken irti se myös tarkottaa karkkien pihtailua eli kilsa per karkki. Toivottavasti mun karkit riittää.
Tänne on tullu kesä. Pienet hikipurot on muuttunu koskiks, jotka virtaa niskasta peffaan joka ainut päivä kun astuu ulos. Nyt ei puhuta Suomen säälittävistä +29C keleistä. Nyt puhutaan aidosta kuumuudesta jossa jo hengittäminen saa touhuhien ylähuulelle. Oon alkanu tän kuumuuden lisäks kärsimään myös kuumista-aalloista, jotka johtuu liian vähästä nukkumisesta ja voi yllättää vaikka kesken ilmastoidussa luokkahuoneessa runoja tulkitessa. Eikä nyt puhuta runoista, joissa vilahtelis sanat, jotka olis liikaa siveydensipuli Akalle.
Säästän itseni rytmihäiriöiltä, liialliselta sokerinsyönniltä ja liian vähäseltä nukkumiselta ja alan raahautumaan huonekalujen keskeltä kohti omaa patjaa. Lähden lomalle. Siellä aion hymyillä ja nauraa paljon. Syödä hampurilaisen ranskalaisten kera ja ottaa turistikuvia, joita varmasti pääsette ihailemaan kunhan turisti palaa omalle patjalle toipumaan suurkaupungin melskeestä.
Huomenna räjähtää! Mulla loppuu 8 viikon karkkilakko, jonka voimia vastaan oon saanu taistella vastaan kaikki yksinäiset tunnit tietokoneen näytön ääressä ja suomisuklaiden huutaessa syöjäänsä kaapissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Noup, ne tuli uniin asti!
Samaan aikaan kun korkkaan XL-lakun aamupalaks ja säästän suklaan lounaaks aion myös posautaa dumlet auki autossa, joka ottaa suunnaks NYC huomenna klo 15.30. Jotta tästä istumisesta saa kaiken irti se myös tarkottaa karkkien pihtailua eli kilsa per karkki. Toivottavasti mun karkit riittää.
Tänne on tullu kesä. Pienet hikipurot on muuttunu koskiks, jotka virtaa niskasta peffaan joka ainut päivä kun astuu ulos. Nyt ei puhuta Suomen säälittävistä +29C keleistä. Nyt puhutaan aidosta kuumuudesta jossa jo hengittäminen saa touhuhien ylähuulelle. Oon alkanu tän kuumuuden lisäks kärsimään myös kuumista-aalloista, jotka johtuu liian vähästä nukkumisesta ja voi yllättää vaikka kesken ilmastoidussa luokkahuoneessa runoja tulkitessa. Eikä nyt puhuta runoista, joissa vilahtelis sanat, jotka olis liikaa siveydensipuli Akalle.
Säästän itseni rytmihäiriöiltä, liialliselta sokerinsyönniltä ja liian vähäseltä nukkumiselta ja alan raahautumaan huonekalujen keskeltä kohti omaa patjaa. Lähden lomalle. Siellä aion hymyillä ja nauraa paljon. Syödä hampurilaisen ranskalaisten kera ja ottaa turistikuvia, joita varmasti pääsette ihailemaan kunhan turisti palaa omalle patjalle toipumaan suurkaupungin melskeestä.
tiistai 31. toukokuuta 2011
Laiskuutta(ko)?
Mun elämään on alkanu astua Amerikan tapoja. Toisinaan puhun liikaa ja liian äännekkäästi eikä lautaselle jätetä ruokaa. Roskat dumpataan ilman huonoa omatuntoa samaan roskikseen ja välipalaksi menee jo epäilyttävän paljon rapinaa aiheuttava pussi, jonka syömisessä on ylitetty ennätykset. Tänään runouden tunnilla istuessa ja luokkakaverin tekemiä keksejä sihdatessa suuhun aloin miettiä tuolin reunuksia vasten puristuvaa massaa, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanu muun nautinnon tiellä. Elämääni astui rajoitus, jonka ansiosta saan kantaa kuolaliinaa mukana ja fiilistely kantautuu varmasti teille asti. Herkkupäivä. Kerran viikossa. Tiedän, tuun tärisemään tän kylmän kalkkunan kanssa kun mun verestä on haihtunu Chocolate Chip-cookien päihdyttävä sokeri. Nyt alkaa taas vierotus: hei, olen Annaleena ja sokeriaddikti.
Saatiin synttäripäivän kunniaks neljä tsipaletta pyöriä ja ensimmäinen koulumatka taittu tukka hulmuten! Perille päästyä trooppinen ilmasto kuitenki oli vetäny polkijat jo soijan puolella ja tukkakin oli päänahassa kiinni. Tänne on tullu kesä vihdoin villapaitakelien jälkeen ja toivomuksena olis saada nauttia helmoista hetken aikaan.
Oon alkanu arvostamaan amerikkalaisten itsetuntoa lenkkipoluilla. Omia sortseja nykiessä häveliäisyyssyistä alaspäin vastaan juoksee mammoja mikrosortsit jalassa, mielettömän massan seurattessa kiltisti perässä. Respect! Päätin ottaa mallia ja pistän omilla kalkkunakintuilla menemään samalla toivoen vastaantulijoiden sokaistuvan enemmän auringonpaisteesta kun mun kuolemaa huutavista sääristä.
Oltiin tänään toista päivää harjottelussa ja pääsin näkemään keisarinleikkauksen. Heikotuksen hyydyttäessä jalkoja ja viedessä viimesetki värit mun naamalta rupesin harkitsemaan alanvaihtoa. Sitten päätin koota tahdonvoimalla itteeni kasaan ja ajatella kivempia asioita kun leikkauspöydälle makaava äitiä, jonka mahaa viillettiin kerros kerrokselta auki. Olihan se vauva ihan söpö.
Oon päässy tilaan, jossa mikään ei jaksa enää yllättää yhtä karjasua enempää. Tänään tiedotettiin, ettei normaalia vapaata viikonloppua ole tiedossa vaan se vietetään koulussa ja harjotelussa normaalisti klo 6.30 alkean. Tästä johtuen aikaa loppukokeen lukemiseen ei oo ja sinne lähdetään elämän parasta lottoriviä toivoen. Alan olla valmis 1½ viikon päästä tapahtuvaan NYC-Minnesota reissuun, jossa ei tunneta sanoja aikataulu tai pänttäys.
Täällä oli sunnuntaina mieletön ukkosmyrsky. Seurattiin ikkunoista välähtelyä ja katuja huuhtelevia vesimassoja. Autosta asuntoon matka ehti kastella märäks enkä ois voinu olla enemmän fiiliksissä! Koko huone valastu välähdyksen johdosta ja seuraava yö vietetiin kavereiden pienessä mökissä keskellä metsää. Alkuyön sai kuunnella maailman isoäänisten sammakoiden paritteluammuntaa ja aamulla heräs lintujen räkätykseen, joka vei omat ampumishalut jo aivan uudelle tasolle. Ostan pyssyn.
Nykyää meijän kämpässä voi jo kaatua pimeinä tunteina huonekaluihin. Nykyään mun huonettakin koristaa patjan lisäks sohva ja hyllykkö sekä räpsyvä lamppu. Ensimmäiset yöt sai totutella näiden esineiden läsnäoloon kun oli oppinu rakastamaan tyhjää tilaa.
Ennen huonekalujen saapumista nautin lounasta omassa huoneessani tavalliseen tapaan patjaani nojaten kun sattui ensimmäinen onnettomuus Amerikan mantereella. Innostunut löytö netistä kaatoi jalkojen ulotuvilla olleen maitolasin ja kokolattiamatto imas sen sisuksiin kun maukaimman herkun. Siitä lähtien nenäkarvoja on kutitellu mellevä tuoksu, joka on vertaansa vailla. Uutta kaatoa odottelessa.
Koska unirytmi on ennen klo 22.00 nukkumaanmenijällä mennyt täysin sekaisin, täytyy tilannetta yrittää korjata ja alkaa laahustaa kahden askeleen päähän sijaitsevalle patjalle. Ja samalla pitää toivoa, ettei se matka loppuvuodesta taitu jo autolla...
Saatiin synttäripäivän kunniaks neljä tsipaletta pyöriä ja ensimmäinen koulumatka taittu tukka hulmuten! Perille päästyä trooppinen ilmasto kuitenki oli vetäny polkijat jo soijan puolella ja tukkakin oli päänahassa kiinni. Tänne on tullu kesä vihdoin villapaitakelien jälkeen ja toivomuksena olis saada nauttia helmoista hetken aikaan.
Oon alkanu arvostamaan amerikkalaisten itsetuntoa lenkkipoluilla. Omia sortseja nykiessä häveliäisyyssyistä alaspäin vastaan juoksee mammoja mikrosortsit jalassa, mielettömän massan seurattessa kiltisti perässä. Respect! Päätin ottaa mallia ja pistän omilla kalkkunakintuilla menemään samalla toivoen vastaantulijoiden sokaistuvan enemmän auringonpaisteesta kun mun kuolemaa huutavista sääristä.
Oltiin tänään toista päivää harjottelussa ja pääsin näkemään keisarinleikkauksen. Heikotuksen hyydyttäessä jalkoja ja viedessä viimesetki värit mun naamalta rupesin harkitsemaan alanvaihtoa. Sitten päätin koota tahdonvoimalla itteeni kasaan ja ajatella kivempia asioita kun leikkauspöydälle makaava äitiä, jonka mahaa viillettiin kerros kerrokselta auki. Olihan se vauva ihan söpö.
Oon päässy tilaan, jossa mikään ei jaksa enää yllättää yhtä karjasua enempää. Tänään tiedotettiin, ettei normaalia vapaata viikonloppua ole tiedossa vaan se vietetään koulussa ja harjotelussa normaalisti klo 6.30 alkean. Tästä johtuen aikaa loppukokeen lukemiseen ei oo ja sinne lähdetään elämän parasta lottoriviä toivoen. Alan olla valmis 1½ viikon päästä tapahtuvaan NYC-Minnesota reissuun, jossa ei tunneta sanoja aikataulu tai pänttäys.
Täällä oli sunnuntaina mieletön ukkosmyrsky. Seurattiin ikkunoista välähtelyä ja katuja huuhtelevia vesimassoja. Autosta asuntoon matka ehti kastella märäks enkä ois voinu olla enemmän fiiliksissä! Koko huone valastu välähdyksen johdosta ja seuraava yö vietetiin kavereiden pienessä mökissä keskellä metsää. Alkuyön sai kuunnella maailman isoäänisten sammakoiden paritteluammuntaa ja aamulla heräs lintujen räkätykseen, joka vei omat ampumishalut jo aivan uudelle tasolle. Ostan pyssyn.
Nykyää meijän kämpässä voi jo kaatua pimeinä tunteina huonekaluihin. Nykyään mun huonettakin koristaa patjan lisäks sohva ja hyllykkö sekä räpsyvä lamppu. Ensimmäiset yöt sai totutella näiden esineiden läsnäoloon kun oli oppinu rakastamaan tyhjää tilaa.
Ennen huonekalujen saapumista nautin lounasta omassa huoneessani tavalliseen tapaan patjaani nojaten kun sattui ensimmäinen onnettomuus Amerikan mantereella. Innostunut löytö netistä kaatoi jalkojen ulotuvilla olleen maitolasin ja kokolattiamatto imas sen sisuksiin kun maukaimman herkun. Siitä lähtien nenäkarvoja on kutitellu mellevä tuoksu, joka on vertaansa vailla. Uutta kaatoa odottelessa.
Koska unirytmi on ennen klo 22.00 nukkumaanmenijällä mennyt täysin sekaisin, täytyy tilannetta yrittää korjata ja alkaa laahustaa kahden askeleen päähän sijaitsevalle patjalle. Ja samalla pitää toivoa, ettei se matka loppuvuodesta taitu jo autolla...
maanantai 23. toukokuuta 2011
Kurttuinen tulevaisuus
Musta on tullut täysipäiväinen opiskelija. Niin täysipäiväinen, että alkuyö menee tehtäviä ruksatessa ja loppuyö sängyssä pyöriessä koska tuleva koe on laittanu stressimittarin tulipunasen puolelle. Stressistä huolimatta oon oppinu jotain sukupuolitaudeista, raskaudesta ja kaikista mahdollisista ongelmista siihen liittyen sekä päässy kokemaan ensimmäisen harjottelupäivän äitiyspolilla. Siellä saatiin kuunnella vastasyntyneiden sydänääniä, kylvettää ja ylipäätään ihastella niitä täydellisiä pikku nyyttejä.
Harjottelussa päästiin myös näkemään kaksi vuorokautta vanhan poikavauvan ympärileikkaus. Aikanen herätys ja huonosti syöminen kostautu loisteliaasti ennen lounasta tähän leikkaukseen: teki niin pahaa, että melkein pyörryin. Omat jyrkät mielipiteet ja arvot nousi aika nopeesti pintaan sairaanhoitajien tuikatessa puuduspiikin ilman mitään valmistavaa tekijää suoraan vauvan alapäähän. Ei oikein.
Mun tämänhetkinen ressaaminen on menny jo niin pitkälle, että elottomat olennotkin on alkanu hautomaan itsetuhosia ajatuksia mun puolesta. Eilen hampaita jynssätessä wc:n lasinen lamppukupu tippu suoraan viereen ja särky ziljooniks sirpaleiks. Sain melkein sydärin ja lasia päälle. Puhukaa vielä särkyneestä sydämestä!
Päätettiin viime lauantaina laittaa opiskelijaelämä risaseks ja lähdettiin tuulettumaan tyhjän kämpän kätköistä kickball (http://en.wikipedia.org/wiki/Kickball) turnajaisiin. Meidän joukkue oli ylivoimasesti lahjakkain häviäjä ja kahen hikisen pelin jälkeen löydettiin paikamme katsomosta. Saavuttiin paikalle valkosina voittajina ja lähdettiin menee kuumapunasina lobstereina. Seuraavat yöt meni ihosyövän pelossa ja aloe vera pulloa rutistellessa. Musta tulee maailman kurttusin Akka.
Yleisön pyynnöstä kerron miten Suomen mm vaikutti elämäämme: söimme tortilloja Pertun, Lasan ja Jaakon sekä kämppisten voimin. Huudettiin vähän, manattiin täällä oloa vähän enemmän ja saatiin seuraavana päivänä valitus alakerran mummolta juoksuaskeleista. Ollaan alettu kävelee varpaillaan villasukat jalassa ja puhutaan kuiskaten. Oikeesti? Kaikella suomalaisella rakkaudella hyvä alakerran seniori, musta ei oo hiljaseks enkä aio koskaan muttua sellaseks ellei seuraava lamppu jysähdä muhun niin kovaa, että se vie puhekyvyn.
Mutta nyt lähen kurtistelee kurttujani runoanalyysin ääreen ja odottamaan seuraava jysähdystä tässä elämässä,
-A
Harjottelussa päästiin myös näkemään kaksi vuorokautta vanhan poikavauvan ympärileikkaus. Aikanen herätys ja huonosti syöminen kostautu loisteliaasti ennen lounasta tähän leikkaukseen: teki niin pahaa, että melkein pyörryin. Omat jyrkät mielipiteet ja arvot nousi aika nopeesti pintaan sairaanhoitajien tuikatessa puuduspiikin ilman mitään valmistavaa tekijää suoraan vauvan alapäähän. Ei oikein.
Mun tämänhetkinen ressaaminen on menny jo niin pitkälle, että elottomat olennotkin on alkanu hautomaan itsetuhosia ajatuksia mun puolesta. Eilen hampaita jynssätessä wc:n lasinen lamppukupu tippu suoraan viereen ja särky ziljooniks sirpaleiks. Sain melkein sydärin ja lasia päälle. Puhukaa vielä särkyneestä sydämestä!
Päätettiin viime lauantaina laittaa opiskelijaelämä risaseks ja lähdettiin tuulettumaan tyhjän kämpän kätköistä kickball (http://en.wikipedia.org/wiki/Kickball) turnajaisiin. Meidän joukkue oli ylivoimasesti lahjakkain häviäjä ja kahen hikisen pelin jälkeen löydettiin paikamme katsomosta. Saavuttiin paikalle valkosina voittajina ja lähdettiin menee kuumapunasina lobstereina. Seuraavat yöt meni ihosyövän pelossa ja aloe vera pulloa rutistellessa. Musta tulee maailman kurttusin Akka.
Yleisön pyynnöstä kerron miten Suomen mm vaikutti elämäämme: söimme tortilloja Pertun, Lasan ja Jaakon sekä kämppisten voimin. Huudettiin vähän, manattiin täällä oloa vähän enemmän ja saatiin seuraavana päivänä valitus alakerran mummolta juoksuaskeleista. Ollaan alettu kävelee varpaillaan villasukat jalassa ja puhutaan kuiskaten. Oikeesti? Kaikella suomalaisella rakkaudella hyvä alakerran seniori, musta ei oo hiljaseks enkä aio koskaan muttua sellaseks ellei seuraava lamppu jysähdä muhun niin kovaa, että se vie puhekyvyn.
Mutta nyt lähen kurtistelee kurttujani runoanalyysin ääreen ja odottamaan seuraava jysähdystä tässä elämässä,
-A
maanantai 16. toukokuuta 2011
Amerikan unelmaa
Amerikan unelmaa on kävellä sateessa koululle. Amerikan unelmaa on syödä tomaattikeitto lounaaksi ja joutua tästä syystä juoksemaan kesken tunnin pakarat tiukasti yhdessä vessaan. Amerikan unelmaa on istua 9.00-16.00 luennoilla, lukea ääneen opettajan pyynnöstä kappaleita ja vastata hikipuna otsalla kysymyksiin juuri katsotusta videosta, joka vaivutti katsojan omiin Amerikan unelmiin. Nämä unelmat särjettiin väkivaltaisesti ilmoittamalla kotitehtävät ja seuraavan päivän aikataulu. Professori tulee noutamaan pihasta klo 6.15 ja päivä loppuu runouden tulkitsemiseen 21.30. Olen alkanut vahvasti epäilemään omia unelmiani samaan tahtiin kun painehaavat alkaa kasvaa mun istumalihaksiin.
Oon räjähtäny muutaman kerran, tunneilla väliräjähdykset on ollu lähinnä sihahduksia hampaiden välistä tai silmien siristelyä raivosta. Koska räjähdykset on tuottanut tulosta ja niiden avulla oon päässy mielettömään google.fi kopiomisflow-tilaan, jossa ei tunneta muokkaustaitoja eikä englanninkielen sanoja, aion jatkaa samalla mallilla. Edessä on vielä esseen kirjottaminen, dvd:n katsominen ja 60 sivua tehtäviä tekemättä. Jatkan Amerikan unelman elämistä ja jään odottamaan uutta flow-tilaa,
-A
Oon räjähtäny muutaman kerran, tunneilla väliräjähdykset on ollu lähinnä sihahduksia hampaiden välistä tai silmien siristelyä raivosta. Koska räjähdykset on tuottanut tulosta ja niiden avulla oon päässy mielettömään google.fi kopiomisflow-tilaan, jossa ei tunneta muokkaustaitoja eikä englanninkielen sanoja, aion jatkaa samalla mallilla. Edessä on vielä esseen kirjottaminen, dvd:n katsominen ja 60 sivua tehtäviä tekemättä. Jatkan Amerikan unelman elämistä ja jään odottamaan uutta flow-tilaa,
-A
perjantai 13. toukokuuta 2011
NYC-ROC
Perilla ollaan! Lento lahti myohassa Berliinista, mutta meidan uskollinen sininen toyota odotti kiltista parkissaan NYC kentalla. Sitten heitettiin XXL-laukut kyytiin (mun tapauksessa jo puoliks tyhja ja myllatty koska Akalla oli jo kentalla ylipainoo himppusen liikaa Amerikkaa varten) ja lahdettiin liikenteen sekaan NeverLost-navi ohjeita huutaen. Eika eksytty! Teilla oli liikaa kuoppia meidan pikku autolle, kukaan ei noudattanu rajotuksia ja makkareita mahtu 340 mailin matkalle kymmenia. Amerikka, nopean ruoan luvattu maa.
Maisemat matkan varrella oli roadtripin arvoset, mutta oltiin aivan poikki kun paastiin perille. Jaana ajo urheesti koko matkan koska muut nuoret eivat olleet ylittaneet 25 maagista rajaa. En muista koskaan olleeni oikeesti niin nukuksissa, en edes kiihkeina teinivuosinani. Silmat vaan lerppu kiinni vaikka yritti keskittya puhumiseen.
Ensimmainen yo punkattiin Jaanan ystavien luona josta matka jatku supermarkettien jalkeen omalle kampalle. Sita tilan maaraa! Sisalle mahtus vahintaan kaks Kallion kokosta kamppaa ja naapuritkin koostuu paaosin senioreista. Nurmikot on vihreet, hyvin hoidetut ja kirsikkapuut kukkii.
Jetlagin ansiosta pomppasin tanaan ylos 05:15 ja ajattelin miksei se koskaan oo niin helppoo Suomessa. Kamppikset veteli viela sikeita joten vedin lenkkarit jalkaan ja lahin tutkimaan reitteja koska pyorat huutaa viela ostajaansa kaupassa. Reitin varrella bongasin pyorakaupan ja olin hikinen nena kiinni lasissa alle nanosekunnissa. Ne hengarissa roikkuvat vaatteet! Uskomattoman mageita vareja ja pyoria roikku katosta. Te rakkaat ja ennen kaikkea rikkaat ystavat, lahjotuksia saa teha tannepain koodilla "Akalle pyora johon hanelle ei ole varaa". Kiitos. Oon bongaillu paljon pyorailijoita ja julisteita pyorakauppojen seinissa, jossa mainostetaan pyoratapahtumia. Peraura, tarviin sen pyoran.
Tanaan eli perjantaina alko ensimmaiset tunnit ja sita tyonmaaraa! Saatiin viikonlopuks niin iso vuori ettei mua vissiin naa muualla kun koululla hakkaamassa nappaimistoo. Hyvaa kesaa. Paivat tulee olemaan taydet ja runouttakin mahtuu mukaan: joka tiistai ja torstai klo 18.00-21.30. Se professori varmaan odottaa mun ja muiden paasevan johonkin unenomaiseen tilaan, jossa runouden kasittely on aarettoman vaivatonta ja analyysit syntyy kun ilmasta. Aika on vaan vaara, koska maahan oon yleensa unessa tohon aikaan.
Lampo ja kosteus alkaa olemaan korkeella jo tassa vaiheessa, joten nyt kun mun sortsireidet viela irtoo tasta muovituolista niin ampasen lahimman ac:n alle vilvottelee. Jatkoa luvassa..
Maisemat matkan varrella oli roadtripin arvoset, mutta oltiin aivan poikki kun paastiin perille. Jaana ajo urheesti koko matkan koska muut nuoret eivat olleet ylittaneet 25 maagista rajaa. En muista koskaan olleeni oikeesti niin nukuksissa, en edes kiihkeina teinivuosinani. Silmat vaan lerppu kiinni vaikka yritti keskittya puhumiseen.
Ensimmainen yo punkattiin Jaanan ystavien luona josta matka jatku supermarkettien jalkeen omalle kampalle. Sita tilan maaraa! Sisalle mahtus vahintaan kaks Kallion kokosta kamppaa ja naapuritkin koostuu paaosin senioreista. Nurmikot on vihreet, hyvin hoidetut ja kirsikkapuut kukkii.
Jetlagin ansiosta pomppasin tanaan ylos 05:15 ja ajattelin miksei se koskaan oo niin helppoo Suomessa. Kamppikset veteli viela sikeita joten vedin lenkkarit jalkaan ja lahin tutkimaan reitteja koska pyorat huutaa viela ostajaansa kaupassa. Reitin varrella bongasin pyorakaupan ja olin hikinen nena kiinni lasissa alle nanosekunnissa. Ne hengarissa roikkuvat vaatteet! Uskomattoman mageita vareja ja pyoria roikku katosta. Te rakkaat ja ennen kaikkea rikkaat ystavat, lahjotuksia saa teha tannepain koodilla "Akalle pyora johon hanelle ei ole varaa". Kiitos. Oon bongaillu paljon pyorailijoita ja julisteita pyorakauppojen seinissa, jossa mainostetaan pyoratapahtumia. Peraura, tarviin sen pyoran.
Tanaan eli perjantaina alko ensimmaiset tunnit ja sita tyonmaaraa! Saatiin viikonlopuks niin iso vuori ettei mua vissiin naa muualla kun koululla hakkaamassa nappaimistoo. Hyvaa kesaa. Paivat tulee olemaan taydet ja runouttakin mahtuu mukaan: joka tiistai ja torstai klo 18.00-21.30. Se professori varmaan odottaa mun ja muiden paasevan johonkin unenomaiseen tilaan, jossa runouden kasittely on aarettoman vaivatonta ja analyysit syntyy kun ilmasta. Aika on vaan vaara, koska maahan oon yleensa unessa tohon aikaan.
Lampo ja kosteus alkaa olemaan korkeella jo tassa vaiheessa, joten nyt kun mun sortsireidet viela irtoo tasta muovituolista niin ampasen lahimman ac:n alle vilvottelee. Jatkoa luvassa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)