Istuin junassa ja luin mamman ostamaa opaskirjaa. Lopussa annettiin ohjeita Budapestiin matkaajille: pidä rahoista huoli, älä kulje yksin tyttönä pimeällä ja varmista taksin luotettavuus ennen kyytiin hyppäämistä. Tapahtui Budapestin kentällä: Akka oli edessä hakkaavan repun ja takana roikkuvan rinkan litistämänä, yritti hengittää ja samalla puskee pyörälaatikkoa eteenpäin lattiaa pitkin. Samalla pää kääntyili 360 astetta ja katse etti halvinta matkustustapaa kahdelle vielä hengittävälle matkalaiselle ja yhdelle elottomalle Riklu-poikakaveripyörälle. Bisnesvainuinen unkarilaismies bongas tyttöjen ahdistuneisuuden tai vaan punottavat kasvot ja läähättävän kielen manailusanojen joukosta ja ryhty hieromaan kauppoja. Kohta istuttiin Jaanan kanssa isossa pakussa pahvilaatikon melkein hyväillessä takana istuvan Akan poskea ja katse etsi kuumeisesti jotain taxi-stickerin tapasta siitä ikkunasta. Ei löytyny. Tyttöjen tapaan hihitytti muttei toinen meistä voinu siltikään olla alkamatta maalailee pahimpia kuvia seinille, entä jos se vie meidät jonnekin jeeraan ja joudutaan ryöstetyks? Ei jouduttu onneks, koska siinä paniikissa tuskin olis Akan taidot riittäny pumppaamaan ilmaa pyörän kumeihin riittävällä nopeudella saatika vuoden pyöräilystä tauottaneet jalat jaksanu sitkuttaa ympyrää tarpeeks kiihkeetä tahtia.
Kun rinkat oli lentäny lattialle tyttöjen mukana ja huojuvat jalat saatu taas allemme, otettiin suunnaks marketti ruoan toivossa. Kumilätkien läiskähtäessä kiinni selän takana edessä odotti sojottavia possun sorkkia ja lievä pakokauhu nous kurkkuun. Jatkettiin rohkeesti matkaa hedelmäosastolle ja valittiin parhaat päältä. Jokaisesta englantia puhuvasta myyjästä jakso olla kiitollinen ja puurohiutaleetkin löysi kärrystä paikkansa kolmen ihmisen avustuksen voimin.
Nyt istutaan Pestin kämpällä kaasukamiinan yrittäessä puskee lämpöö kylmiin sormiin ja varpaisiin. Rinkat on purettu, teemuki höyryää ja makkarissa untuvatäkit odottaa nukkujaansa. Feels good to be in Budapest!
