Syksyä

Viikko sitten heräsin ropinaan ja koin ahdistuksen tunteita. Se oli täällä. Olin luullu olevani täysin valmistautunu ja maalaillu kauniita ajatuksia väreistä, kynttilöistä ja rauhottumisesta mun pilvilinnoihin. Yhtäkkiä huomasin vispaavani kouluun kangastossut märkinä, syystakki päällä, kädet kohmeessa ja tukka takana. Pyörän selästä hypättiin märkä satulan kuva persusta koristaen (kuinka paljon sadevettä se istuin voi itteensä imeä?) ja mieliala muistutti taivaan harmautta. Illalla laahustin kämpälle, sytytin olohuoneen ainoan lampun ja istuin alas. Ja päätin ryhdistäytyä heti paikalla. Vedin lenkkitossujen nauhat yhteen ja lähin ravaamaan sateen keskelle. Hengitin raikkaan kosteeta ilmaa ilman vaaraa törmätä muihin lenkkeilijöihin ja aloin päästämään irti ahdistuksen tunteesta syksyä kohtaan. Just kun olin ajatellu selviäni, joku muu ei selvinny mun norsumaisilta loikilta. Yritin pimeydestä huolimatta korjata mun askeleen laskeutumiskohtaa mustan möhkäleen liikahtaessa lähemmäs kohtaloaan. Annoin sille jopa lisäsekuntteja säikähtämällä ja hyppäämällä muutaman sentin, mutta turhaan. Sammakkoprinssi tuli tiensä päähän eikä oma rohkeus riittäny tuikkaamaan huulia lähelle sitä ja loppuilta meni murehtiessä omista tsäänseistä. Ne tais mennä siinä. Seuraavan yönä nähtiin unia kituavasta unelmien prinssistä jonka julma Akka jätti makaamaan pimeälle asfaltille.

Oma syksyfiilis parani vasta seuraavien aurinkoisten päivien ja uusien syksykuteiden myötä. Nyt Pittsfordin maisemasta voi bongata väriläiskän, joka etenee pyörällään virne naamalla ja toisinaan autoista piitaamatta tai omiin ajatuksiin hautautuneena. Kanaalin varrelle polkiessa ajatukset irtos hyvin nopeesti olennaiseen paljasrintasten yliopistopoikien juostessa vastaan. Pyöräilijällä meni täysin pasmat sekasin ja hätääntyneenä katse suuntautu kiinteesti tiehen kunnes alitajunta rupes huutamaan raivoavia käskyjä keskittyä olennaiseen. Niinpä, tilanne meni tietä tuijotellessa ja keskittyessä pitämään pyörä pois ojasta.

Viime viikonloppuna peruuntunutta Toronton reissua hyviteltiin menemällä kattomaan AirShowta eli pienkoneiden kieppumista taitavien pilottien käsissä. Viimeset lämpimät päivät yllätti ja paikalta poistuttiin lobsterina syömään wingsejä koska oltiin sentään Buffalossa. Päivän kruunas puhelinsoitti meren takaa ja suunnitelmat tulla ihastelemaan marraskuista New York Cityä. Se tietää lisää poissaoloja, mutta professorien luulis ymmärtävän eroahdistuksen äitiin ja siskoon ylittävän siedetyn rajan 7 kuukauden paukahtaessa rikki.

Syksy on tuonu muutoksia ja kasapäin lupauksia. Viikon päästä pääsen nauttimaan omasta huoneesta olohuoneen sijaan ja sen kunniaks aion käydä ostaa hajukynttilöitä. Niitähän poltetaan sitten päänsärkyyn asti ja kämppisten ainoana huolena onkin, että savustan itteni ulos omasta rauhasta. Kauan fiilistellyt klubit on vihdoin pyörähtäny käyntiin samoin kun erilaiset ilmaisurheilut aina plyometricistä joogaan. Kalenteriin yritetään saada mahtumaan koulun lisäks hikoilu, kahvittelu, ryhmäopiskelu (koska Annaleena Suomesta ei ymmärrä) ja erilaiset tapahtumat. Ens sunnuntain tapahtuma on laittaa tossua toisen eteen 21 km verran ilman suurempia tavotteita. Myös alakerran naapurit on liittyny fyysisten lupauksien kerhoon ja tähän mennessä ajotus on ollu aina täydellinen. Voipopcornipussin pamauttelu on ajottunu juurikin rankiempien punnerruksien kohdalle ja nenänmurtumiset on ollu lähellä käsien pettäessä alta ja aivojen huutaessa iltapalaks valkosta maissia. Päästiin myös todistamaan suomalaisten mielestä uskomattominta lounasta ikinä kun harjottelussa luokkakaveri pamautteli lounaaks maissipussin jogurtin kera. Only in America.

Nyt alkaa olla kuitenki aika painaa pää tyynyyn Amerikassa ja siirtyä toiseen syyspäivään, jossa toivottavasti sammakot säästyy norsunaskelilta ja aurinko kurkistelee pilvien takaa. Nautitaanhan elämästä,

                         A