Perilla ollaan! Lento lahti myohassa Berliinista, mutta meidan uskollinen sininen toyota odotti kiltista parkissaan NYC kentalla. Sitten heitettiin XXL-laukut kyytiin (mun tapauksessa jo puoliks tyhja ja myllatty koska Akalla oli jo kentalla ylipainoo himppusen liikaa Amerikkaa varten) ja lahdettiin liikenteen sekaan NeverLost-navi ohjeita huutaen. Eika eksytty! Teilla oli liikaa kuoppia meidan pikku autolle, kukaan ei noudattanu rajotuksia ja makkareita mahtu 340 mailin matkalle kymmenia. Amerikka, nopean ruoan luvattu maa.
Maisemat matkan varrella oli roadtripin arvoset, mutta oltiin aivan poikki kun paastiin perille. Jaana ajo urheesti koko matkan koska muut nuoret eivat olleet ylittaneet 25 maagista rajaa. En muista koskaan olleeni oikeesti niin nukuksissa, en edes kiihkeina teinivuosinani. Silmat vaan lerppu kiinni vaikka yritti keskittya puhumiseen.
Ensimmainen yo punkattiin Jaanan ystavien luona josta matka jatku supermarkettien jalkeen omalle kampalle. Sita tilan maaraa! Sisalle mahtus vahintaan kaks Kallion kokosta kamppaa ja naapuritkin koostuu paaosin senioreista. Nurmikot on vihreet, hyvin hoidetut ja kirsikkapuut kukkii.
Jetlagin ansiosta pomppasin tanaan ylos 05:15 ja ajattelin miksei se koskaan oo niin helppoo Suomessa. Kamppikset veteli viela sikeita joten vedin lenkkarit jalkaan ja lahin tutkimaan reitteja koska pyorat huutaa viela ostajaansa kaupassa. Reitin varrella bongasin pyorakaupan ja olin hikinen nena kiinni lasissa alle nanosekunnissa. Ne hengarissa roikkuvat vaatteet! Uskomattoman mageita vareja ja pyoria roikku katosta. Te rakkaat ja ennen kaikkea rikkaat ystavat, lahjotuksia saa teha tannepain koodilla "Akalle pyora johon hanelle ei ole varaa". Kiitos. Oon bongaillu paljon pyorailijoita ja julisteita pyorakauppojen seinissa, jossa mainostetaan pyoratapahtumia. Peraura, tarviin sen pyoran.
Tanaan eli perjantaina alko ensimmaiset tunnit ja sita tyonmaaraa! Saatiin viikonlopuks niin iso vuori ettei mua vissiin naa muualla kun koululla hakkaamassa nappaimistoo. Hyvaa kesaa. Paivat tulee olemaan taydet ja runouttakin mahtuu mukaan: joka tiistai ja torstai klo 18.00-21.30. Se professori varmaan odottaa mun ja muiden paasevan johonkin unenomaiseen tilaan, jossa runouden kasittely on aarettoman vaivatonta ja analyysit syntyy kun ilmasta. Aika on vaan vaara, koska maahan oon yleensa unessa tohon aikaan.
Lampo ja kosteus alkaa olemaan korkeella jo tassa vaiheessa, joten nyt kun mun sortsireidet viela irtoo tasta muovituolista niin ampasen lahimman ac:n alle vilvottelee. Jatkoa luvassa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti